Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Suuri piparikilpailu käynnistyy jälleen

21.10.2021 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Tapahtumat

Piparitaikinasta tehty lasimuseorakennus, jonka seinät ovat valkoiset ja koristeelliset. Rakennuksen edustalla koristeena suojeluskummajaisia.
Viime vuoden kilpailussa palkittiin muun muassa Minna Peltopuron sekä Rasmuksen ja Peetun leipoma ja suunnittelema Suomen lasimuseo. Kuva: Jenniina Nummela

Leivomme taas yhdessä ja käynnistämme perinteiseen tapaan Riihimäen Suuren piparikilpailun 21. lokakuuta! Tämän vuoden piparikilpailun pääaiheena on Riihimäen kaupungin tunnuksesta tuttu R-kirjain.

Voit osallistua kilpailuun leipomalla piparitaikinasta pelkän R-kirjaimen tai leipomalla R-kirjaimen esimerkiksi osaksi riihimäkeläistä ympäristöä. Voit kaulia, paistaa, rakentaa ja koristella patsaan, rakennuksen, tapahtuman, maiseman tai ihan mitä tahansa, kunhan teoksessasi on mukana R. Toteutustyyli on villi ja vapaa.

Kilpailu on kaikille avoin ja kisaan saavat osallistua yksilö- ja joukkueleipojat.

“Kannustamme yhdessä leipomiseen, luovuuteen, oivalluksiin sekä persoonallisiin rakennus- ja koristeluratkaisuihin. Taitoja tärkeämpää on leipomisen ilo”, tiedottaja Marke Harkas sanoo.

Sykähdyttävimmät teokset palkitaan 60 euron lahjakortilla Prismaan. Voittajateokset valitsee piparituomaristo, johon kuuluvat Riihimäen kaupunginjohtaja Jere Penttilä, Suomen lasimuseon johtaja Hanna Mamia-Walther, Riihimäen kaupungin vt. kaavoituspäällikkö Niina Matkala, Riihimäen kaupungin kulttuurituottaja Lyti Aaltonen sekä Kettu&Raparperin yrittäjä, leipuri-kondiittori Mervi Väisänen.

“Tänä vuonna kilpailijat saavat halutessaan tuoda teoksensa esille myös Matkakeskuksen Liikeradan Galleria Tärinään, jossa järjestetään Riihimäen Kuvataitelijat ry:n näyttely alkaen 19. marraskuuta. Olemme erittäin iloisia tästä mahdollisuudesta, sillä viime vuonna toivottiin monta kertaa sitä, että kilpailutyöt olisivat nähtävillä muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa”, Harkas sanoo.

Riihimäen Suuri piparikilpailuun järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Silloin kilpailuun osallistui huimat 38 toinen toistaan hienompaa piparityötä Riihimäen tutuista ympäristöistä. Teoksista välittyi kotiseuturakkaus sekä riihimäkeläisyys eri tavoin koettuna.

Osallistumisohjeet

  • Leivo piparitaikinasta jotain, jossa on mukana Riihimäen kaupungin tunnus-R ja lähetä siitä kuva 15. joulukuuta mennessä osoitteeseen viestinta@riihimaki.fi.
  • Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt kuvaus teoksestasi.
  • Jaa kuva teoksestasi sosiaalisessa mediassa ja käytä ainakin aihetunnisteita: #PipariRiksu #RakasRiksu #Riihimäki #Joulu
  • Voit tuoda kilpailuteoksesi esille myös Galleria Tärinään (Matkakeskus, Liikerata) Riihimäen Kuvataiteilijoiden näyttelyyn, joka avataan 19. marraskuuta.
  • Kilpailijat sitoutuvat olemaan syömättä teostaan kilpailuratkaisuun asti.
  • Kolme sykähdyttävintä teosta palkitaan 60 euron lahjakortilla Prismaan. Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
  • Riihimäen kaupunki saa kilpailukuviin täydet oikeudet. Riihimäen kaupunki jakaa kilpailukuvia sosiaalisen median kanavillaan.
  • Facebook ja Instagram eivät ole osallisina kilpailun järjestämisessä.