Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riksun Robopäivillä tavataan ihmisiä ja tutustutaan robotteihin

10.5.2022 Tiedotteet Opi ja kasvata Perusopetus Robotiikka Strategia Visio

Riihimäellä on jo usean vuoden ajan panostettu robotiikan opetukseen ja monialaisiin robotiikan kehittämishankkeisiin. Robotiikkakampus järjestää Riksun Robopäivät, joka on kaikenikäisille tarkoitettu avoin ja maksuton robotiikan tapahtuma Riihimäen kampuksella (HAMK, Kaartokatu 2) perjantaina 13.5.2022 klo 13–17.30, tervetuloa!

”Koronatauon jälkeen järjestämme Robopäivän laajalla teemalla kiertotaloutta unohtamatta. Olemme tehneet parin viime vuoden aikana koronasta huolimatta todella kiinnostavia hankkeita ja kehittäneet robotiikkaopetusta: osaaminen on loikannut ison askeleen eteenpäin”, iloitsee Robotiikkakampuksen kehityspäällikkö Pia Engström.

Riksun Robopäivän ohjelmassa on kymmenen puheenvuoroa kolmesta eri teemasta: Robotiikan osaamista Riihimäellä, robotiikan hankkeista arjen ratkaisuja sekä kiertotalousosaamista Riihimäellä. Puheenvuorot pidetään auditoriossa. Robotteja ja hankkeiden toimintaa on esillä aulassa ja Design Factory -tilassa.

Tapahtumassa voi kokeilla VEX-roboteilla ajamista ja robottien rakentamista, VR-laseja sekä hoivateknologiaa. Lapsille on myös oma värityspiste ja ilmapalloja. Paikalla ovat seurarobotit Pepper ja Nao, logistiikkarobotit MiR ja Omron, nelijalkarobotti, käsivarsirobotteja, Evondos-lääkkeenjakorobotti, Paro-hyljerobotti sekä 3D-printtausta. Peruskoululaiset esittelevät itse rakentamiaan VEX-robotteja ja kertovat opinnoistaan.

20-vuotista taivaltaan juhliva Suomen ympäristöopisto Sykli esittelee Kanta-Hämeen kiertotalouskarttaa, kestävän kehityksen merkitystä arjessa sekä tarjoaa mahdollisuuden osallistua Circula-kiertotalouspelin pelaamiseen. Sykli ja Riihimäen Business Park pitävät avoimet ovet ja tarjoavat kahvia kello 14–16.

Tapahtuman järjestävät Robotiikkakampus, Riihimäen kaupunki, Suomen ympäristöopisto Sykli, Hyria koulutus, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Riihimäki Business Park. Tapahtuma on osa Hämeen kiertotalouskuukautta sekä EU:n tukemia hankkeita Robo Hoiva, Avoin RoboLab ja SatoBotti.

Riihimäen Robotiikkakampus on tulevaisuuden osaamisen keskus sekä elinkeinoelämän, oppilaitosten ja tutkijoiden verkosto, jossa tehdään monialaista kehittämistä käyttäjän tarve edellä.

Riksun Robopäivä 13.5.2022 ohjelma.