Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäki mukana Kansainvälisillä Erämessuilla

25.5.2022 Tiedotteet Asuminen Kesätyöt Kulttuuri Matkailu Museot Tapahtumat Viestintä ja markkinointi

Näkymä Rautatienpuistoon ja Maantielle
Kuva: Riihimäen kaupunki

Riihimäen kaupungilla on osasto Kansainvälisillä Erämessuilla Riihimäen Urheilupuistossa 9.–12.6.2022. Messuilla kaupunki esittäytyy monipuolisena ja helposti saavutettavana luonto- ja matkailukohteena ja valloittavana asuinpaikkana. 50-vuotista taivaltaan juhlivien erämessujen teemoja ovat metsästys, kalastus, retkeily ja luonto.

”Riihimäellä luonto on lähellä. Esimerkiksi Vahteriston luonnonsuojelualue ja Sisä-Suomen paras lintukosteikko ovat vain muutaman kilometrin päässä rautatieasemalta”, vt. kaupunginjohtaja Petri Hirvonen muistuttaa.

Erähallissa sijaitseva osasto 35–36 tekee tutuksi Riihimäen kaupungin uutta ilmettä. Osastolla on päivittäin monipuolista ohjelmaa. Messuvieraat saavat vinkkejä luontoliikunnasta asumiseen, kulttuuritarjonnasta robotiikkaan sekä yrittämisestä asumiseen.

”Riihimäellä arki on sujuvaa ja turvallista. Loistavan sijaintinsa ansiosta esimerkiksi pendelöinti on helppoa. Vapaa-ajalla voi nauttia kaupungin erinomaisista kulttuuri- ja liikuntapalveluista. Kaupungin museo- ja teatteripalvelut tarjoavat tänäkin kesänä parastaan”, Hirvonen kertoo.

Osastolla voi myös osallistua Visit Riihimäen kilpailuun. Palkintona on hotelliyö Teatterihotelli Riihimäessä ja museolippupaketti. Messut ovat avoinna to–la klo 10–18 ja su klo 10–17.

Kesäoppaat messuvieraiden apuna

Riihimäen kaupungin nuoret kesäoppaat ovat erämessuvieraiden apuna ja tukena. Messujen aikaan nuoret työskentelevät muun muassa erämessujen pysäköintialueilla, rautatieaseman lähistöllä ja muilla messuvieraiden suosimilla kulkureiteillä. Myöhemmin kesällä oppaat auttavat myös muilla ohikulkijoiden ja matkailijoiden suosimilla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa ja museoiden läheisyydessä. Kesäoppaiden työ päättyy 31.7.

”Nuoret jakavat tietoa Riihimäen nähtävyyksistä ja tutustumisen arvoisista paikoista. Heiltä löytyy vinkit muun muassa tuliaisiin ja kahvihampaan kolotukseen”, viestintä- ja markkinointipäällikkö Mia Miettinen kertoo.

Kesäoppaat kertovat matkailijoille Riihimäestä, etsivät tietoa ja jakavat heille tarpeen mukaan esimerkiksi karttoja ja esitteitä. Matkailijoille on varattu jaettavaksi muun muassa R-karkkeja ja Parhaat Palat -matkailuesitettä.

Kaupungin erämessuosaston työntekijät ja kesäoppaat tunnistaa mustasta Riksu-t-paidasta ja punaisesta hupparista. Opastustyön lisäksi kesäoppaat julkaisevat tarinoita kaupungin Facebook- ja Instagram-tileillä. Tarinoissa he kertovat muun muassa omasta työstään, kaupungista ja nähtävyyksistä.

Riihimäen tonttitarjontaan voi tutustua kätevästi karttapalvelussa. Oman kodin voi rakentaa esimerkiksi Metsäkorpeen. Mieluista tonttia voi etsiä myös tonttipörssistä, johon on koottu yksityisten tonttitarjonta. Lähiaikoina uusia tontteja on tulossa muun muassa Korttionmäkeen ja Petsamon Juurevantielle.

Alueen Matkailutarjontaan voi tutustua Visit Riihimäen verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.