Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäki jakaa nuorille ilmaisia kondomeja

15.4.2021 Tiedotteet

Riihimäen kaupunki jakaa nuorille ilmaisia kondomeja toisen asteen oppilaitoksissa, yläkouluissa ja nuorisopalveluissa.

Erityissuunnittelija Janina Mäntymaan mukaan kondomeja jaetaan myös yläkouluissa ja nuorisopalveluissa.Kondomien jakamista nuorille ehdotettiin Riihimäen vuoden 2020 osallistuvassa budjetoinnissa ja riihimäkeläiset äänestivät idean toteutukseen. Kondomeihin on varattu 3000 euroa rahaa.

Kondomeja jaetaan Riihimäen lukion ja ammattioppilaitos Hyrian opiskelijoille tämän vuoden aikana vähintään 7000.

”Yläkouluissa ja nuorisopalveluissa jaettavien kondomien määrä on hieman pienempi”, erityissuunnittelija Janina Mäntymaa kertoo.

Opiskelijat voivat noutaa tarvitsemansa määrän kondomeja opiskelijaterveydenhuollon tai opiskelijahuollon henkilöstöltä. Niitä jaetaan nuorille myös terveystapaamisten tai terveystarkastusten yhteydessä. Kondomi suojaa raskauden lisäksi seksitaudeilta.

Riihimäen kuluvan vuoden osallistuvaa budjetointia valmistellaan parhaillaan.

Lisätiedot: Janina Mäntymaa, erityissuunnittelija, puh: 040 654 5728