Hyppää sisältöön

Riihimäkeläiset lapset ja nuoret mukana kaupungin strategiatyössä

23.11.2021 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Opi ja kasvata Vaikuta ja tutustu Lap­siys­tä­väl­li­nen kun­ta Nuorisopalvelut Osallisuus Perusopetus Päätöksenteko Varhaiskasvatus

Kolme lasta kiipeilee lehtipuissa.

Kuva: Jenniina Nummela

Alle kouluikäiset lapset kertoivat ajatuksiaan siitä, millainen on kiva, turvallinen ja toiveiden mukainen päiväkoti, koulu ja asuinpaikka. Lasten vastauksissa nousivat esiin luonto, veden läheisyys ja mieluisa tekeminen niin sisällä kuin ulkona. Nuoret kokivat tärkeiksi asioiksi ja kehittämisen kohteiksi muun muassa vapaa-ajan aktiviteetit, kiusaamisen ehkäisyn, nuorten terveyteen liittyvät asiat sekä julkisen liikenteen toimivuuden. Lapsia ja nuoria on kuultu eri asioissa myös viime vuoden syksyn ja kevään aikana lapsiystävällisyydestä, vaikuttamisesta sekä opiskelijoiden asumisolosuhteista.

”Lasten ja nuorten osallisuus ja kuuleminen on tärkeää, kun kaupunkia kehitetään. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat viidentoista vuoden päästä nuoria aikuisia ja työssäkäyviä perheellisiä. Haluamme satsata lasten ja nuorten hyvinvointiin nyt ja haluamme nähdä heidän asuvan ja viihtyvän Riihimäellä myös tulevaisuudessa”, sanoo sivistysjohtaja Jarkko Niiranen.

Lapsia ja nuoria on pyydetty kertomaan ajatuksiaan tulevaisuudesta ja kehittämisen kohteista osana kaupungin RakasRiksu 2035 -strategiatyötä. He ilmaisivat mielipiteensä piirroksin, työpajoin ja osallisuuskyselyin.

Riihimäki on ollut vuoden 2020 alusta lähtien aktiivisesti mukana kehittämistyössä, joka tähtää Lapsiystävällinen kunta -tunnustukseen. Jos työ etenee suunniteltujen aikataulujen mukaan, Riihimäki voi saada Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kevääseen 2023 mennessä.

Linkki strategian verkkosivulle.