Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen lapsiparlamentti keskustelee Itäisestä koulusta ja pitää kyselytunnin

28.2.2023 Tiedotteet Opi ja kasvata Lap­siys­tä­väl­li­nen kun­ta Koulut Lapsiparlamentti Perusopetus

Riihimäen lapsiparlamentti kokoontuu toisen kerran perjantaina 3.3.2023. Lapsiparlamentti keskustelee Riihimäen lukiolla pidettävässä tilaisuudessa Eteläisen koulun pihan kehittämisestä ja Itäisen koulun suunnittelusta. Lapset pohtivat ryhmätöissä muun muassa siitä, millainen on hyvä koulu, mitä koulussa pitäisi olla sisällä ja millainen on hyvä koulupiha.

Tilaisuus päättyy lapsiparlamentin kaupunginjohtaja Jouni Eholle pitämään kyselytuntiin.

Lapsiparlamentin toiminta on osa Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin toimintaa, jossa Riihimäki on mukana. Parlamenttiin on valittu neljä edustajaa jokaisesta alakoulusta. Lapsiparlamentin toiminnan tavoitteena on lisätä riihimäkeläisten lasten osallisuutta ja vaikuttamista lapsia koskevissa asioissa. Lapsiparlamentissa käsiteltävät asiat ovat pääsääntöisesti tulleet lapsilta itseltään ja he myös toimivat asioiden esittelijöinä.

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän puheenjohtaja Hannele Saari
puh. 040 569 5133

Nuorisopalvelupäällikkö Marko Laitinen
puh. 040 330 4709