Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen kirjaston uusi johtaja aloitti työt

5.8.2021 Tiedotteet

Niina Honko aloitti Riihimäen kirjaston johtajana 1.8.2021

Kirjaston entinen johtaja Kaija Viskari jäi kesällä eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin Niina Honko.
Niinaan voit tutustua oheisen esittelyn kautta, mutta myös paikan päällä kirjastossa.

Olen Niina Honko ja aloitin kirjastonjohtajana Riihimäen kaupunginkirjastossa 1.8.2021.

Olen valmistunut Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2002 ja kirjastourani alkoi samana vuonna Pomarkun kunnassa, mistä siirryin 2008 Iittiin. Iitissä toimin myös sivistystoimenjohtajana vuosina 2014-2018. Kolme vuotta sitten muutimme perheeni kanssa Belgiaan ja Riihimäelle siirryin Forssasta Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän hallintoasiantuntijan tehtävästä.

Pendelöin Riihimäelle Hämeenlinnasta ja perheeseeni kuuluu puoliso, neljä lasta ja kaksi koiraa.

Ensivaikutelmani Riihimäen kaupunginkirjastosta on erittäin positiivinen ja minusta on todella hienoa päästä tänne töihin!