Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen kesäteatteri avautuu upeasti uudistettuna

8.12.2022 Tiedotteet Koe ja näe Kulttuuri

Kolme naista valokuvattavana. Taustalla violetti kangas jossa teksti Tervetuloa Riihimäen kesäteatteriin. Etualalla valokuvaaja selin kameraan.
Lehdistön kuvattavana Olka Horila, Kira Boesen ja Anna Vesen.

Riihimäen kesäteatteri valmistuu tammikuussa 2023 entiseen tuttuun paikkaan Allinnan monttuun. Kesäteatterin alueelle on rakennettu uusi katettu katsomo ja tekniikkatila, kahvilarakennus ja yleisön WC-tilat sekä henkilöstölle pukuhuone-, WC- ja huoltotilat. Lisäksi liikkumisyhteyksiä ja esteettömyyttä sekä alueen yleistä valaistusta on parannettu ja sähköliittymät ja -laitteisto uudistettu. Kevään aikana jatketaan viimeistelytöitä, kuten ulkoisen maiseman ja esitystekniikan rakentamista. Yleisölle alue avautuu viimeistään kesäkuussa.

Uusissa tiloissa on mahdollista tuottaa monipuolisia kesätapahtumia. Teatterin lisäksi alue soveltuu muun muassa musiikki-, tanssi- ja elokuvaesitysten, yhteislaulutilaisuuksien ja messuesittelyjen järjestämiseen.

”Tilojen muuta tapahtumakäyttöä järjestellään teattereiden harjoitus- ja näytösajat huomioiden. Ensi kesälle on varmistettu jo kaksi kesänäytelmää ja konsertteja on suunnitteilla”, Riihimäen kaupungin vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén kertoo.

Riihimäen teatterikentän voimakaksikko, Riihimäen Teatteri ja Riihimäen Nuorisoteatteri tuovat yleisölle kaksi valloittavaa teatteriesitystä ensimmäiselle kesälle uusissa tiloissa.

Aikuisemmalle kesäteatterikansalle on tarjolla nokkela komedia, jossa kotijuhlat muuttuvat kaaokseksi pienen väärinkäsityksen kasvaessa valtaviin mittasuhteisiin. Gilles Dyrekin käsikirjoittamassa Vaimoni on toista maata -näytelmässä yllätyskäänteitä satelee tuon tuosta. Esityksessä nähdään Ultra Bran voimahahmona tunnettu Vuokko Hovatta, Riihimäen lempikasvo Maija Siljander, Modernien miesten Iikka Forss sekä Robassa ja Munkkivuoressakin nähty Antti Peltola.

Koko perheen kesäteatteriseikkailun tarjoaa Kolme iloista rosvoa. Riihimäen Nuorisoteatteri tuo värikkään ja aina aurinkoisen Kardemumman kaupungin Allinnan lavalle, raitiovaunuineen päivineen. Kasperin, Jesperin ja Joonatanin verraton tarina hurmaa hupaisilla juonenkäänteillään kaiken ikäiset teatterikatsojat. Näytelmän ohjaavat Essi Rönnkvist ja Moona Karhu. Rooleissa nähdään joukko Riihimäen Nuorisoteatterin oppilaita.

Riihimäen kesäteatterin esitykset ja tarkemmat tiedot löytyvät kesäteatterin verkkosivuilta. Sosiaalisessa mediassa kesäteatterin tapahtumia voi seurata Facebookissa Riihimäen kesäteatteri -sivulla ja Instagramissa @riihimaenkesateatteri ja #riihimäenkesäteatteri -tunnisteilla.

Lisätiedot

Anna Vesén, vastaava kulttuurituottaja, Riihimäen kaupunki, 040 330 4701, anna.vesen@riihimaki.fi

Kira Boesen, rehtori, Riihimäen Nuorisoteatteri, 050 355 4646, kira@rnt.fi

Olka Horila, taiteellinen johtaja, Riihimäen Teatteri, 040 070 7706, olka.horila@riihimaenteatteri.fi