Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen kaupunki luopuu maskin käyttösuosituksesta – myös muut palvelut normalisoituvat

1.10.2021 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Elä ja voi hyvin Viestintä ja markkinointi

Riihimäen kaupungin palvelut palaavat koronapandemian jäljiltä normaaleiksi lokakuun aikana. Kaupungin alueella toimivilla yksityisillä toiminnanjärjestäjillä voi kuitenkin olla omia koronarajoituksia tai -suosituksia, joita kaupunkilaisten on syytä noudattaa.

Riihimäen kaupungin palveluissa otetaan käyttöön Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 30.9.2021 antama maskisuositus.

Löydät maskisuosituksen tästä.

THL:n maskisuositus ei perustu enää koronapandemian eri vaiheisiin, vaan pääosin ihmisten omaan tilannekohtaiseen harkintaan.

Samalla kaupunki luopuu 1.10.2021 alkaen maskien käyttösuosituksesta pois lukien joukkoliikenne, ja julkiset sisätilat, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan sekä osa kaupungin sosiaalitoimen vanhus- ja vammaispalveluista. Käyttösuosituksesta luopumisen myötä perusopetuksen oppilaiden ja lukiolaisten ei tarvitse enää käyttää kasvomaskeja, mutta vapaaehtoista käyttöä varten on kouluilla maskeja tarjolla.

Riihimäen kaupungin työntekijät noudattavat valtakunnallista etätyösuositusta 15.10.2021 asti, minkä jälkeen koronapandemiaan liittyvä etätyösuositus kaupungilla päättyy. Tämän jälkeen kaupungin työpaikoilla noudatetaan yksiköiden omia etätyökäytäntöjä kaupungin etätyöohjeistuksen pohjalta.

Riihimäen kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä kiittää kaikkia kaupunkilaisia Riihimäen hyvästä koronatilanteesta. Riihimäkeläiset ovat noudattaneet ohjeita, suosituksia ja rajoituksia hyvin ja olleet niiden suhteen huolellisia, kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Koropandemia ei ole kuitenkaan ohi, ja kaikkien yli 12-vuotiaiden on syytä ottaa kaksi rokoteannosta. Osalle väestöstä on tarjolla myös kolmas rokoteannos ja sen ottamista suositellaan. Vain riittävä rokotekattavuus mahdollistaa yhteiskunnan palaamiseen normaaliin arkeen.