Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen ensimmäinen lapsiparlamentti kokoontuu Lapsen oikeuksien viikolla

8.11.2022 Tiedotteet Opi ja kasvata Koe ja näe Lapsen oikeuksien viikko Koulut Kulttuuri Lap­siys­tä­väl­li­nen kun­ta Lapsiparlamentti Musiikkiopisto Nuorisopalvelut Varhaiskasvatus

Kaksi nauravaa tyttöä leikkimässä taputusleikkiä sisällä.
Kuva: Jenniina Nummela

Viikolla 46 vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Riihimäen kaupunki järjestää viikon aikana erilaisia tapahtumia lapsille. Viikko huomioidaan myös kouluissa ja varhaiskasvatuksessa.

Perjantaina 18. marraskuuta Riihimäen lapsiparlamentti kokoontuu ensimmäisen kerran. Parlamenttiin on valittu neljä edustajaa jokaisesta alakoulusta. Lapsiparlamentin toiminta on osa Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin toimintaa, jossa Riihimäki on mukana.

”Riihimäellä on pitkä perinne nuorten osallisuustyössä. Nuorisovaltuusto on toiminut vuodesta 1998 alkaen, ja on hienoa, että nyt saadaan vahvistettua myös lasten osallisuutta lapsiparlamentin kautta. Lapset ovat oman elämänpiirinsä parhaita asiantuntijoita”, Lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmän puheenjohtaja Hannele Saari iloitsee.

Lapsiparlamentin toiminnan tavoitteena on lisätä riihimäkeläisten lasten osallisuutta ja vaikuttamista lapsia koskevissa asioissa. Ensimmäisessä parlamentin kokoontumisessa käsitellään muun muassa oman koulun lähiympäristön kehittämistä. Esiteltävät ideat ovat tulleet lapsilta itseltään ja he myös toimivat esittelijöinä. Parlamentti valitsee äänestyksellä yksi tai kaksi kehittämistarvetta, jotka viedään tiedoksi ja käsiteltäväksi kaupungin organisaatiossa.

Lapsiparlamentti kokoontuu Kalevantalolla kello 9.00–12.00. Media on tervetullut seuraamaan parlamentin kokoontumista. Lapsiparlamentti kokoontuu marraskuun lisäksi myös kevään 2023 aikana.

Lapsen oikeuksien viikon ohjelma Riihimäellä

Maanantai 14.11. klo 18.00 Jousiorkestereiden konsertti

Riihimäen musiikkiopiston jousiorkesterit konsertoivat Eteläisellä koululla (Lopentie 11). Konsertti on maksuton.

Tiistai 15.11. klo 18.00 Puhallinorkestereiden megaspektaakkeli

Riihimäen musiikkiopiston puhaltajat konsertoivat Kino Sammossa (Samponaukio 6). Vierailijoina Sibelius-opiston puhaltajat ja Työväen soittokunta. Konsertti on maksuton.

Perjantai 18.11. klo 9.00–12.00 Riihimäen lapsiparlamentti

Parlamentin ensimmäinen kokous Kalevantalolla (Kalevankatu 5–11).

Lauantai 19.11. klo 10.00–14.00 MiniPunttis! -työpaja

Koko perheen MiniPunttiksella voivat kipittää ja vipeltää kaikenikäiset! Punttiksella voi pomppia pitkin geometrisia kuvioita, nostaa kimallepuntteja, jättimäisiä purkkapainoja ja taipuvaa lötköpötkörautaa sekä pyöritellä hulavanteita. MiniPunttiksen Personal Tsemppaajien kanssa voi kokeilla myös rautaista pomppimisen minuuttiohjelmaa.

Aluksi MiniPunttiksen vastaanotossa askarrellaan hullunkuriset puntit, joilla voi treenata leikiten! Puntteihin koristellaan kimaltavat kahvat ja säädetään painotasot. Työpajaan ja MiniPunttikselle mahtuu ensimmäiset 100 askartelijaa. Tapahtuma on maksuton. Nuorisokeskus Monari (Uudenmaankatu 1).

Lauantai 19.11. klo 11–15 Lasten kulttuurilauantai musiikkiopistolla

Päivän aikana esiintyvät musiikkiopiston jousisoittajat ja Lasten lied -ryhmät. Konsertit ovat tasatunnein. Konserttien välissä pääsee kokeilemaan erilaisia soittimia. Tapahtuma on avoin kaiken ikäisille ja erityisesti suunnattu alakouluikäisille. Tapahtuma on maksuton. Musiikkiopisto (Valtakatu 10).

Sunnuntai 20.11. Valojen talot klo 14–19

Kalevantalon taidekoulu ja kansalaisopisto muuttuvat Valojen taloiksi. Mukana tapahtumassa ovat myös musiikkiopisto, tanssikoulut ja nuorisoteatteri. Ohjelmassa on koko perheelle muun muassa valotaidetta, esityksiä, näyttelyjä ja myyjäiset. Ohjelma on maksuton. Kalevan talo (Kalevankatu 5–11), kansalaisopisto (Puistikko 5), Itsenäisyyden puisto (Puistikko 9).

Riihimäen kaupunki osallistuu Lapsen oikeuksien viikolla Lapset mukaan töihin -päivään. Päivän tarkoituksena ei ole teettää lapsilla työtä, vaan tutustuttaa heidät läheisen tai muun aikuisen työarkeen. Lisätietoa päivästä löydät täältä.

Riihimäen kaupungin työntekijöille järjestetään lisäksi koulutus, jonka tavoitteena on auttaa kaikkia kasvattajia, opettajia ja lasten ja nuorten parissa toimivia terävöittämään katsettaan kohti vahvuuksia ja positiivisia voimavaroja. Kouluttajana on positiivisen pedagogiikan moniosaaja Kaisa Vuorinen.

Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämän vuoden teema on lapsen oikeus turvallisuuteen. Teemaviikon järjestää lapsi- ja nuorisojärjestöjen, lapsiasiavaltuutetun toimiston, seurakuntien ja valtion toimijoiden yhteinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto. Viikko järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Lisätietoa teemaviikosta löydät täältä.

Lisätiedot:

Lapsen oikeuksien viikon osalta:

Marjut Helenius, varhaiskasvatuksen päällikkö, 050 538 7701, marjut.helenius@riihimaki.fi

Lapsiparlamentin osalta:

Hannele Saari, Lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmän puheenjohtaja, 040 569 5133, hannele.saari@elisanet.fi

Marko Laitinen, nuorisopalvelupäällikkö, 040 330 4709, marko.laitinen@riihimaki.fi

Muiden tapahtumien osalta:

Lyti Aaltonen, kulttuurituottaja, 040 672 9439, lyti.aaltonen@riihimaki.fi

Muokkaus 8.11.2022: Korjattu Valojen talojen kellonaika.