Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäellä panostetaan lasten kulttuurikasvatukseen ja erityisesti teatterivierailuihin

19.9.2022 Tiedotteet Koe ja näe Opi ja kasvata Kulttuuripolku Kulttuuri

Riihimäen kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma eli Kulttuuripolku tarjoaa jokaiselle lapselle ja nuorelle kulttuurikokemuksen lukuvuoden aikana. Toiminta on kuluvan syksyn osalta jo täydessä vauhdissaan.

Riihimäellä koululaiset ja varhaiskasvatusikäiset osallistuvat oman ikäryhmänsä kulttuurisisältöön, joka voi olla esimerkiksi vierailu paikallisessa kulttuurikohteessa, työpaja tai muu kulttuurielämys.

Alakoululaisista 1.-luokkalaiset vierailevat taidemuseolla Maija Isolan näyttelyssä, 2.-luokkalaiset näkevät Riihimäen nuorisoteatterin joulumusikaalin, 3.-luokkalaiset juhlistavat itsenäisyyspäivää ja saavat kirjavinkkausta, 4.-luokkalaiset vierailevat Metsästysmuseossa ja 5.-luokkalaiset pelaavat Riihimäen Teatterissa Teatterintekijät -peliä ja näkevät Chaplin -valoissa ja varjoissa -esityksen.

Yläkoululaisista 6.-luokkalaiset vierailevat Suomen lasimuseolla, 7.-luokkalaiset sämpläävät konemusiikkipajassa, 8.-luokkalaiset toimivat taidetestaajina ja 9.-luokkalaiset osallistuvat Riihimäen Nuorisoteatterin prosessidraamapajaan ja näkevät teatteriesityksen.

Varhaiskasvatuksen pienimmät temppuilevat sirkuspajassa yhdessä päiväkodin aikuisten kanssa, 4–5-vuotiaat näkevät nukketeatteriesityksen ja 6-vuotiaat vierailevat kaupunginmuseossa.

”Kulttuuripolussa näkyy paikallisten toimijoiden välinen arvokas yhteistyö. Myös kaupungin RakasRiksu2035-strategia näkyy sisällöissä siten, että ohjelmassa painottuvat erilaiset teatteriesitykset”, vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén sanoo.

Strategian mukaan Riihimäki on tulevaisuuden tekijöiden koti, ja kaupunki on tunnettu robotiikkakoulutuksen lisäksi myös teatterin tulevaisuuden tekijöiden kasvattajana.

Kulttuuripolkutoimintaa koordinoi Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut yhdessä Kulttuurikeskus ARXin kanssa.

 

Teatterintekijät -peli Riihimäen Teatterissa

Viimeiset toteutukset maanantaina 19.9. klo 13 ja tiistaina 20.9. klo 9, 10, ja 12.30.

Lisätiedot: Sanni Naukkarinen, hallintopäällikkö, 050 322 1025

 

Prosessidraamatyöpajat Riihimäen Nuorisoteatterin Verstas-näyttämöllä lokakuun alusta alkaen.

Lisätiedot: Kira Boesen, rehtori, 050 355 4646

 

Taidemuseon, lasimuseon ja kaupunginmuseon kulttuuripolkuvierailu

Lisätiedot: Saana Palamaa, yleisötyön amanuenssi, 050 350 5733