Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäellä panostetaan ennaltaehkäisevään vanhustyöhön

30.3.2021 Tiedotteet

Korona-aika on asettanut haasteita myös Riihimäen kaupungin ikääntyville suunnatuissa palveluissa, kun lähes kaikki toiminnot on suljettuina.

Korona-aika ei ole kulunut hukkaan, sillä hiljaiseloa on hyödynnetty toiminnan kehittämiseen ja uuden suunnitteluun. Tuloksena on upouusi tiimi: Toimintakykyä tukevat senioripalvelut. Se yhdistää ikäihmisten päivätoiminnan, muistisairaiden päivätoiminta Rentukan, Kulmakunta-toiminnan, vapaaehtoistyön sekä seniorien kohtaamispaikka Virsun henkilöstön yhdeksi tiimiksi.

”Tiimien yhdistyminen oli luonnollista, sillä kaikki tekevät tahoillaan hyvinkin samanlaista työtä. Yhteisinä tavoitteina ovat ikääntyvän kohtaaminen, toimintakyvyn ja yhteisöllisyyden tukeminen sekä mielen virkistäminen. Yhdeksi moniammatilliseksi tiimiksi yhdistyminen mahdollistaa ideoinnin ja kehitystyön sekä tuo joustavuutta”, toimintakykyä tukevien senioripalvelujen esimies Sonja Pääkkö sanoo.

Riihimäellä, kuten muuallakin Suomessa, ikärakenne on muuttumassa radikaalisti. Kymmenessä vuodessa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 50 prosentilla, ja lapsia syntyy koko ajan vähemmän. Lisäksi suomalaiset elävät pitempään ja viettävät yhä enemmän terveitä vuosia vanhuudessa.

”Toimintakykyä tukevat senioripalvelut muodostavat tärkeän askelman ikääntyneiden palvelupolulle. Tavoitteena on, että ikääntyvien toimintakykyä tuettaisiin oikea-aikaisesti ja monipuolisesti jo ennen raskaiden palveluiden piiriin joutumista. Mitä paremmissa sielun ja ruumiin voimissa riihimäkeläiset vanhenevat, sitä kauempana on se päivä, jolloin tarvitaan ympärivuorokautista hoivaa eli palveluasumista,” kotiin annettavien palveluiden palveluesimies Janne Yrjölä sanoo.

Toimintakykyä tukevien senioripalvelujen avoimet senioripalvelut pitää sisällään kaupungin avointa toimintaa järjestävät tahot eli Kulmakunta-toiminnan, vapaaehtoistyön ja Virsun. Avoimet senioripalvelut ovat ennaltaehkäisevää, aktivoivaa ja etsivää seniorityötä, joka järjestää kotona-asuville senioreille tapahtumia ja mahdollistaa erilaisia aktiviteetteja. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja verkostoituminen, sosiaalisen toimintakyvyn säilyminen, mielen ja kehon harjoitukset sekä joukkoon kuulumisen tunne ovat tärkeitä tekijöitä torjuttaessa yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Avoimet senioripalvelut tekevät tiivistä yhteistyötä muun muassa Kotokartanosäätiön, Riihimäen seurakunnan sekä monien yhdistysten kanssa.

”Olisi hienoa, jos jo eläkkeelle jäädessään jokainen riihimäkeläinen seniori tietäisi mitä kaikkea tekemistä kaupungista löytyy. On kohtaamispaikkoja, puistoilua, liikuntamahdollisuuksia tai vaikkapa taloyhtiötoimintaa. Ja mikäli intoa ja virtaa riittää, moni saa uutta sisältöä elämään vapaaehtoistyöstä. Tärkeää on, että löytyy se juttukaveri ja uusia ystäviäkin,” Yrjölä toteaa.

Tällä hetkellä koronarajoitusten vuoksi ikääntyville suunnatuista palveluissa ovat käynnissä Happihyppelyt ja Digiloikkarit. Muistisairaiden päivätoiminta Rentukka on pienimuotoisesti auki omaishoitajien tukemiseksi. Kesällä on tarkoitus käynnistää myös viime kesän hitti Senioripuistoilu. Lisätietoja avoimista senioripalveluista voi kysyä osoitteesta avoimet.senioripalvelut@riihimaki.fi.

Lisätietoja:
Sonja Pääkkö, toimintakykyä tukevien senioripalvelujen esimies, 050 359 5838
Janne Yrjölä, kotiin annettavien palveluiden palveluesimies, 040 664 5609