Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Rakkausfestivaali Lempi houkuttelee rakkauden äärelle

1.7.2022 Tiedotteet Koe ja näe Tapahtumat

Kaksi kättä, joista toinen antaa toiselle kädelle omenan. Tekstissä Lempi-festivaalin ajankohta.
Kuva: Juho Haavisto

Lempi tarjoaa kohtaamisia luomalla romanttisia ja herkullisia puitteita, joissa ihmiset tapaavat toisiaan.

Perjantaina 12.8. ja lauantaina 13.8. ilotellaan isosti ympäri Riihimäkeä, kun Rakkausfestivaali Lempi valloittaa koko kaupungin. Tanssiorkesteri Weranta tanssittaa kansaa perjantaina Granitin aukiolla ja vauhdikkaat jatkot ovat paikallisissa ravintoloissa ja Riutanharjulla. Seurakunta järjestää Hämäläisen hääyön, jolloin vihitään non stoppina pareja. Lauantai-iltana Granitin aukiolla Rakkauden lähettiläinä hurmaavat Jani & Sleepwalkers ja ihana Erin. Ilta torilla päättyy latino-discoon, jossa on mahdollista saada opastusta latino-tanssin askeliin. Keikoille on vapaa pääsy.

Sunnuntaina on vastapainoksi tarjolla pehmeitä ja sielukkaita kokemuksia kaupunginmuseon pihassa, jonne rakentuu idyllinen Rakkauspuisto. Tarjolla on muun muassa joogaa, meditaatioita, runoutta, elämänviisautta ja rakkauspiknikkiä. Päivän aikana kuullaan luennot muun muassa parisuhdeasiantuntija Pauliina Flangilta ja onnellisuusprofessori Markku Ojaselta.

Sunnuntaina iltapäivällä saamme nauttia ihastuttavan Diandran
On hetki -konsertista Riihimäen teatterissa. Diandran konsertin liput ovat myynnissä nyt.

Tapahtuman myyntipaikat ovat nyt tarjolla perjantaina ja lauantaina Granitin aukiolle sekä sunnuntaina Rakkauspuistoon. Rakkausteema mahdollistaa paljon hauskoja ja kivoja juttuja myös myynnin ja markkinoinnin suhteen. Puetaan koko kaupunki ihanaan rakkaushumuun!