Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Poliittinen ohjausryhmä on aloittanut työnsä

25.2.2022 Tiedotteet Asu ja rakenna Palveluverkko

Rautatieaseman edustalla oleva liikenneympyrä ja katunäkymä
Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunginvaltuuston valitsema palveluverkon poliittinen ohjausryhmä on aloittanut toimintansa. Ensimmäisessä kokouksessaan ohjausryhmä kävi keskustelua kaupungin toimitilaverkosta ja väestökehityksestä asiantuntijoiden esittelyiden pohjalta.

Palveluverkoksi kutsutaan muun muassa koulujen, liikuntapaikkojen, museoiden, päiväkotien ja muiden kaupungin palveluiden muodostamaa kokonaisuutta.

Poliittinen ohjausryhmä on valtuuston nimeämä työryhmä, johon kuuluu kaksitoista valtuutettua. Jokaisella valtuutetulla on henkilökohtainen varaedustaja. Ryhmän puheenjohtaja on Riitta Takala (kok.) ja varapuheenjohtaja Kari Vilkmanin (sd.).

Ohjausryhmän tehtävänä on valtuuston päätöksen mukaisesti laatia toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävä, uskottava ja tulevaisuuden toimintaympäristöön perustava palveluverkkoesitys. Ohjausryhmän esityksen tulee tukea kaupungin uutta strategiaa.

Ohjausryhmän kokousmuistiot julkaistaan kaupungin palveluverkkouudistusta käsittelevällä verkkosivuilla kokouksen jälkeen.

Valtuuston 7.2.2022 tekemän päätöksen mukaisesti palveluverkkoa uudelleen arvioivan poliittisen ohjausryhmän esityksen tulee valmistua siten, että valtuusto voi päättää palveluverkosta kokouksessaan 29.8.2022.