Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Perhospuiston perhosrunopolun avajaisia vietetään 15.6.22

8.6.2022 Tiedotteet Koe ja näe Puistot ja viheralueet

Riihimäen perhospuisto on valmistunut kahden vuoden uudistamisen jälkeen. Leikkimään on päässyt jo viime syksystä lähtien, mutta nyt puiston luonnonmukaiselle alueelle on valmistunut perhosrunopolku, jonka avajaisia vietetään 15.6.2022 kello 18.

Runoja polkuun etsittiin viime marraskuussa avoimen runokyselyn kautta ja kyselyyn saatiinkin 43 hienoa perhosrunoa, joista lähes kaikki oli ehdottajien itsensä kirjoittamia runoja. Runoista runopolkutyöryhmä valitsi 6 runoa painettavaksi polun varteen asennetaviin runokyltteihin.

Valittujen runojen kirjoittajat ovat: Anna-Maija Ahola, Lea Halonen, Teemu Helle, Päivikki Iivari, Maarit Liimatainen ja Milla Sajaniemi.

”Suuret kiitokset kaikille runoilijoille! Saimme suuren määrän upeita runoja”, sanoo Riihimäen kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman.

”Monta hienoa runoa jäi nyt vielä odottamaan. Onkin syntynyt idea virtuaalisesta runopolusta, jolloin perhospuistosta ja -runoista voisi nauttia etänäkin”, visioi Sundman.

Runopolun avaa Samuli Parosen seuran puheenjohtaja Matti T. Kettunen ja seuran RunoRinki lausuu perhosrunoja. Kello 18.30 alkavalla kukkakierroksella vihersuunnittelija Anja Koivunurmi-Niemelä kertoo puiston perhoskasveista. Lisäksi tilaisuudessa on tarjolla kesäistä juomaa.

Perhospuisto sijaitsee Riihimäen pohjoispuolella Paavolantien varressa ja se on alkujaan perustettu vuonna 1996. Pysäköintipaikka on Untolantien päässä. Puisto on uudistettu vuosina 2020 ja 2021.

Lisätietoja perhospuistosta löydät täältä.