Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Peltosaaren urheilukentän perusparannus alkaa heinäkuun lopussa

15.7.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Liikunta Hankkeet Peltosaari Rakentaminen

Peltosaaren urheilukentän perusparannus alkaa heinäkuun viimeisellä viikolla ja työt kestävät lokakuun alkupuolelle. Perusparannustöiden ajan kenttä on pois muusta käytöstä. Kohteessa uusitaan kentän joustopäällysteitä ja perusparannetaan kentän rakenteita sekä kuivatusta. Myös suorituspaikkoja uusitaan.

Pääurakoitsijana kohteessa toimii Unisport Infra Oy. Kohde toteutetaan Sitowise Oy:n laatimien suunnitelmien pohjalta ja urakan toteutustöitä valvoo Welado Oy. Hankkeessa on mukana teknisenä asiantuntijana edustus Suomen yleisurheilun lajiliitosta. Hanke on kaupungin liikunta- ja hyvinvointikeskuksen ja sille on myönnetty valtionavustus.

Lisätietoja: