Törrönen Katja
Strategia- ja kehittämispäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala
Osallistuva budjetointi käynnistyy jälleen Riihimäellä. Asukkaiden ideoiden kerääminen 100 000 euron käyttämiseksi alkaa maanantaina 19.9.2022. Riihimäkeläisten asuinympäristön ja koko kaupungin kehittämiseen liittyviä ideoita voi jättää kuukauden ajan 23.10.2022 saakka. Riihimäkeläiset pääsevät tekemään osallistuvaa budjetointia nyt neljännen kerran.
”Riihimäkeläiset ovat ottaneet osallistuvan budjetoinnin ilahduttavasti omakseen, ja sekä ehdotus- että äänestysmäärät kasvoivat viime vuonna. Toivottavasti suunta jatkuu ja tänäkin vuonna tulee entistä enemmän ehdotuksia”, strategia- ja kehittämispäällikkö Katja Törrönen sanoo.
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on ideoida, päättää ja toteuttaa yhdessä. Ehdotuksia kannattaa miettiä esimerkiksi yhdistyksissä, seuroissa tai koululuokissa. Lisäksi on syytä huomioida, että edetäkseen toteutuksen arviointivaiheeseen, ehdotus tarvitsee 10 kannatusta. Näin ollen oma ehdotus kannattaa jättää hyvissä ajoin.
Ehdotuksia voi tehdä ja niihin voi tutustua osallistumisalustalla osoitteessa: osallistu.riihimaki.fi. Ehdotuksiin voi tutustua verkkopalvelussa ilman kirjautumista, mutta niiden tekeminen, kannattaminen ja kommentoiminen edellyttävät kirjautumista. Sivuilta löytyvät ohjeet rekisteröitymiseen ja palvelun käyttämiseen. Kirjaston henkilökunta antaa opastusta verkkopalvelun käyttöön. Oman ehdotuksensa voi jättää myös paperilla Tietotupaan tai kirjastoon.
”Ennen oman ehdotuksen jättämistä kannattaa tutustua osallistuvan budjetoinnin sääntöihin osallistumisalustalla, sillä kaikkien äänestykseen etenevien ehdotusten on oltava Riihimäen osallistuvan budjetoinnin periaatteiden mukaisia. Tähänkin voi pyytää apua kirjaston henkilökunnalta”.
Ehdotusten valmistuttua kaupungin työntekijät arvioivat ne, tekevät niistä toteutussuunnitelmat ja laskevat niille kustannusarvion.
Ehdotusvaihe päättyy 23.10.2022 ja äänestys suunnitelmista alkaa 10.1.2023.
Kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset voivat äänestää osallistuvassa budjetoinnissa. Jokaisen äänellä on merkitystä ja kaupunki lupaa toteuttaa äänestyksessä päätetyt ehdotukset. Suunnitelmien toteutus aloitetaan heti äänestystuloksen vahvistamisen jälkeen helmikuussa 2023.
Sähköinen osallistumisalusta osoitteessa https://osallistu.riihimaki.fi/
Osallistuvasta budjetoinnista löytyy lisätietoa kaupungin verkkosivuilta.
Strategia- ja kehittämispäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu ,
Avainsanat: Osallistuva budjetointi , Osallisuus ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista