Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Musiikkia päiväkotien arkeen

28.9.2022 Tiedotteet Opi ja kasvata Musiikkiopisto Varhaiskasvatus

Riihimäen musiikkiopistossa järjestettiin MuRikKa-täydennyskoulutus (Musiikin riemua kasvatukseen) varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Tavoitteena oli antaa varhaiskasvattajille työkaluja ja käyttövalmista materiaalia päiväkotien arkeen. Kurssille osallistui 13 henkilöä kaupungin varhaiskasvatuksen eri yksiköistä.

Koulutuksen perusajatus oli tuoda musiikki kaikkien saataville.

”Jokainen varhaiskasvatuksen ammattilainen pystyy tekemään musiikkia lähtötasostaan huolimatta”, musiikkiopiston opettaja ja koulutuksen vetäjä Janna Ilén sanoo. Ilén toimii Riihimäen musiikkiopistossa varhaisiän musiikkikasvatuksen opettajana.

”Joillekin omien taitojen puute saattaa olla kynnys musisoida lasten kanssa, mutta jokaiselle löytyy oma luonteva tapa musisoida. Se voi tapahtua vaikka tanssien, soittaen tai lorujen kautta”.

Kurssi kokoontui kaksi kertaa, ja jokainen osallistuja sai mukaansa musiikillisen materiaalipaketin varhaiskasvatuksen arjessa hyödynnettäväksi.

”Saimme kurssista positiivista palautetta, joten kiinnostuksen mukaan vastaavia voidaan järjestää jatkossakin”, musiikkiopiston apulaisrehtori Minna Kajander sanoo.