Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Maauimalan henkilömäärärajoitukset poistuvat ja kirjaston lehtisali avataan 16.6.

15.6.2021 Tiedotteet

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä on päättänyt maakunnan siirtymisestä leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen 16.6.2021 alkaen. Parantunut koronavirustilanne mahdollistaa sen, että rajoituksia voidaan lieventää.

Sisätiloissa edellytetään jatkossa, että 2 metrin turvavälit toteutuvat. Ulkona tulee välttää fyysistä kontaktia. Lisäksi turvallisuus varmistetaan noudattaen OKM:n ja THL:n 31.5. antamaa ohjetta mm. maskien käytöstä, käsihygieniasta ja siivouksesta.

Riihimäen maauimalassa ei enää 16.6. alkaen rajoiteta alueen kävijämäärää eikä allaskohtaisia käyttäjämääriä. Muut rajoitukset säilyvät ennallaan:

  • Yhden asiakkaan käyntiaika on rajoitettu kahteen tuntiin. Aikarajan noudattamista valvotaan.
  • Uimalassa on käytössä vain maauimalan pukuhuoneet ja suihkut. Uimahallin saunat, pukuhuoneet ja kuntosali eivät ole käytössä, koska ohjeistuksen mukaisia turvavälejä ei ole mahdollista noudattaa tiloihin kuljettaessa. Pukuhuoneissa ja yleisissä tiloissa on käytettävä kasvomaskia.
  • Uimaan voi tulla vain terveenä. Jokaisen asiakkaan tulee huolehtia hygieniasta.
  • Maauimalan alueella on useita käsidesipisteitä.
  • Maauimalan aukioloajat maanantaisin ja keskiviikosta perjantaihin klo 7–19, tiistaisin klo 13–19 ja lauantaista sunnuntaihin klo 10–18.

Maauimalan sisätilat ja kaikki kaiteet on käsitelty Fotonit-pinnoitteella, joka tuhoaa tehokkaasti viruksia, bakteereita ja muita epäpuhtauksia.

Kirjaston lehtilukusaliin pääsee jälleen

Riihimäen kaupunginkirjaston Lehtisali ja Opintosali avataan jälleen asiakaskäyttöön 16.6. alkaen. Asiakaspäätteitä avataan lisää, ja niiltä voi muun käytön lisäksi myös lukea sähköisiä ePress-lehtiä. Istumapaikkoja kirjaston asiakastiloissa lisätään ja oleskelu on taas sallittu. Satuhuone pidetään edelleen suljettuna.

Kaupungin yksiköt tiedottavat muista palveluitaan koskevista mahdollisista muutoksista omilla verkkosivuillaan. Kaikessa asioinnissa on edelleen huomioitava riittävät turvavälit, maskien käyttö ja muu korona-ajan ohjeistus.

Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Jere Penttilä, puh. 050 432 7600