Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Lunta ei saa kasata katualueille

13.1.2021 Tiedotteet

Uutta lunta on kertynyt viime päivien aikana paljon. Pientaloasukkaille lumi voi aiheuttaa ongelmia, kun se ei mahdu omalle pihalle. Paksu lumipeite voi rasittaa myös rakennusten kattorakenteita.

”Lumen vieminen katualueelle on laitonta. Jos lumi ei mahdu omalle tontille, ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin ajattaa se pois. Kunnan tienpidon tehtäviin kuuluu huomauttaa tiealueille yksityispihoista siirretyistä lumikasoista”, toteaa teknisen toimialueen aluevastaava Mika Arminen.

Kaduille kasatut lumikasat ovat haitaksi ja vaaraksi liikenteelle sekä jalankulkijoille. Muistutuksena Arminen toteaa, että onnettomuuden sattuessa katualueelle esteen pystyttänyt henkilö on aina siitä vastuussa.

Lisätietoja kattojen lumikuormasta löytää puolestaan esimerkiksi ympäristöhallinnon verkkosivuilta. Riskialttiimpia lumikuormille ovat suuret hallit ja vastaavat rakennukset.

”Mikäli olet huolissasi kattosi lumikuormasta, kannattaa olla yhteydessä Riihimäen kaupungin rakennusvalvontaan”, Arminen sanoo.

Riihimäellä yhteyttä kannattaa ottaa rakennusvalvontapäällikkö Kyösti Piipposeen, puh: 040 330 4150.

Jos tilanne on akuutti, ota yhteyttä yleiseen hätänumeroon 112.

Lisätiedot:

Aluevastaava Mika Arminen, puh: 050 433 32 56