Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Lukio palaa lähiopetukseen ja lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa käynnistyy pienryhmissä Riihimäellä

8.1.2021 Tiedotteet

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli koronavirustilannetta kokouksessaan torstaina 7. tammikuuta 2021. Ryhmän arvion mukaan maakunta on edelleen epidemian leviämisvaiheessa, vaikka tilanne vaihtelee alueittain merkittävästi. Epidemian painopiste on tällä hetkellä Hämeenlinnan seudulla. Ryhmän näkemys on, että koko maakunnan alueella on kuitenkin tarkoituksenmukaista jatkaa yhdenmukaisia suosituksia. Tilanteen vuoksi ryhmä suosittelee tällä hetkellä voimassa olevien rajoitusten jatkamista pääosin 31. tammikuuta 2021 asti. Pandemiaryhmä käsittelee rajoitusten jatkamista seuraavan kerran tammikuun lopussa.

Pandemiaryhmä suosittelee kunnille ja oppilaitoksille toisen asteen koulutuksen palauttamista lähiopetukseen oppilaitoksille sopivassa aikataulussa. Oppilaitoksissa on kuitenkin voimassa kasvomaskien täysimääräinen käyttö ja tilanteen mahdollisesti pahentuessa oppilaitoksia pyydetään säilyttämään valmius etäopetukseen siirtymiseen niiltä osin kuin se on soveltuvaa. Lisäksi ryhmä suosittelee kunnille lasten ja nuorten harrastusten mahdollistamista myös sisäliikuntatiloissa korkeintaan 10 henkilön pienryhmissä.

Toista astetta ja lasten ja nuorten harrastuksia koskevan suosituksen vaikutukset Riihimäellä:

  • Riihimäen lukio palaa lähiopetukseen maanantaina 11. tammikuuta 2021.
  • Alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta käynnistetään korkeintaan 10 henkilön pienryhmissä myös sisätiloissa. Liikuntaharrastukset käynnistyvät kaikissa kaupungin sisäliikuntatiloissa maanantaina 11. tammikuuta 2021. Musiikkiopiston ja Riihimäen taidekoulun lasten ja nuorten ryhmäopetus käynnistyy maanantaina 18. tammikuuta 2021.
  • Kaupungin nuorisotilat avataan maanantaina 11. tammikuuta 2021.

Kaikissa kaupungin toiminnoissa noudatetaan edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen voimassa olevaa maskisuositusta.

Riihimäellä sunnuntaihin 31. tammikuuta 2021 asti jatkuvat rajoitukset:

  • Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi, eikä niihin osallistumista suositella.
  • Yleisötilaisuuksien osalta suositellaan niin ikään pidättäydyttävän yli 10 henkilön tilaisuuksista. AVI on antanut asiasta määräyksen 31. tammikuuta 2021 asti.
  • Tarpeetonta matkustamista leviämisvaiheen alueille tai leviämisvaiheen aikana Kanta-Hämeestä muualle suositellaan välttämään.
  • Mahdolliset juhlallisuudet suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä ja huolellisesti turvatoimista (maskit, turvavälit, käsihygienia) huolehtien. Lisäksi juhlallisuudet suositellaan järjestettäväksi ”hiljaisesti” eli ilman kuorolaulua tai puhallinsoitin- tai lauluorkesterien esiintymistä. Koulujen juhlat ja vastaavat tilaisuudet järjestetään vain omassa luokassa tai ryhmässä tai ei lainkaan.
  • Perusopetuksen yläkoulujen (luokat 6.-9.) osalta jatketaan täysimääräisesti kasvomaskien käyttöä. Maskisuositus koskee myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstöä.
  • Kaupungin ja seurojen järjestämän aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnan (mukaan lukien kansalaisopisto ja liikuntaryhmät) sekä taidekoulun aikuisryhmien osalta jatketaan sulkutoimia. Etänä järjestettäviä kursseja ja muuta etänä järjestettävää harrastetoimintaa jatketaan. Kaupungin ulkoliikuntapaikat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä, ja niiden kunnossapitoon on panostettu erityisesti. Latutilanne. Luistelukenttien tilanne.
  • Riskiryhmien suojaamisen osalta jatketaan ja kehitetään suojaustoimenpiteitä, mukaan lukien henkilöstön suojainten käyttö ja hygieniatoimet sekä turvallisten vierailutilojen ja -käytäntöjen luominen ja käyttöönotto.
  • Kirjaston lukusalin sulkua jatketaan. Museoiden opastukset, ryhmävierailut ja tapahtumat on peruttu.
  • Kaupungin etäsuositusta jatketaan toistaiseksi niin kauan kun maakunta on epidemian leviämis- tai kiihtymisvaiheessa. Etätyötä suositellaan tehtäväksi kaikissa niissä kaupungin tehtävissä, joissa se on työn luonteen huomioiden mahdollista.

Riihimäen kaupunki suosittelee asukkaita välttämään edelleen kaikkia lähikontakteja, jotka eivät ole välttämättömiä sekä käyttämään maskia, mikäli turvavälejä ei ole mahdollista noudattaa.

Kaupunginmuseo on suljettu yleisöltä vuoden 2021 ajan. Lasimuseo on suljettu yleisöltä tammikuun 2021.