Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Lasten kulttuurilauantai tarjoaa muskareita ja soitinsuunnistusta MusaNallen johdolla

15.11.2022 Tiedotteet Opi ja kasvata Lapsen oikeuksien viikko Musiikkiopisto

Lapsi istuu päiväkodin lattialla selin kameraan ja soittaa ksylofonia ja tamburiinia.

Lauantaina 19. marraskuuta on Riihimäen musiikkiopiston vuoro toteuttaa kerran kuussa pidettävä Lasten kulttuurilauantai. Alakouluikäisille ja sitä nuoremmille lapsille suunnattu tapahtuma on osa Lapsen oikeuksien viikkoa ja Lastenmusiikkipäivää. Lasten kulttuurilauantaiden toteuttamisesta vastaa kaupungin kulttuuripalvelut.

”Musiikkiopistolla on lauantaina avoimet ovet, ja meillä pääsee kuuntelemaan lyhyitä konsertteja ja tutustumaan soittimiin jännittävässä soitinsuunnistuksessa”, musiikkiopiston apulaisrehtori Minna Kajander kertoo.

Tapahtuman avajaisfanfaarien jälkeen on vuorossa kaikille avoin muskarituokio ja ukuleleryhmän esitys. Samaan aikaan alkaa soitinsuunnistus, jonka avulla houkutellaan vieraita kokeilemaan erilaisia soittimia.

”Osallistujat saavat täytettäväkseen lapun, johon merkitään kaikki kokeillut soittimet. Lopuksi pääsee osallistumaan arvontaan, jossa voi voittaa itselleen minisoittotunnin haluamassaan soittimessa. Myös muita palkintoja on luvassa”.

”Musiikkiopistossa suunnistaminen voi olla jännittävää, joten oppaaksi kaikille lapsille on lupautunut MusaNalle. Hän on jo ennakkoon vieraillut musiikkiopiston luokissa ihmettelemässä, miltä eri soittimet kuulostavat ja ketkä niitä soittavat”.

Riihimäen musiikkiopistossa on paikkoja vapaana monissa harvinaisissa soittimissa, joita on hyvä käydä itse kokeilemassa ja sitä kautta innostua. Tällaisia harvinaisia soittimia ovat esimerkiksi klarinetti, oboe, fagotti, saksofoni, pasuuna, trumpetti, kontrabasso ja sello.

”Tervetuloa myös lasten vanhemmat suunnistamaan ja innostumaan soittoharrastuksen aloittamisesta”, Minna Kajander toivottaa.

Riihimäen musiikkiopisto on yksi noin sadasta Suomen Musiikkioppilaitosten liittoon kuuluvista lakisääteistä valtionosuutta saavista musiikkioppilaitoksista. Opetus perustuu taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelmaan.

”Musiikin opiskelu kestää pitkään ja sen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Haluamme luoda kaikille oppilaille hyvän musiikkisuhteen ja tehdä musiikista heille elämän mittaisen rakkauden”.

Tämän vuoden muut Lasten kulttuurilauantait on toteutettu Riihimäen teatterissa, Riihimäen Nuorisoteatterissa, Elokuvayhdistys Kino Sampon näytäntönä, Suomen lasimuseossa, Suomen Metsästysmuseossa ja Riihimäen taidemuseolla. Musiikkiopiston jälkeen kulttuuria lapsille tarjoaa joulukuussa Riihimäen kirjasto. Lasten kulttuurilauantait saavat jatkoa myös ensi vuonna.

Aika: Lauantai 19.11. klo 11–15.

Paikka: Musiikkiopisto, Valtakatu 10.

Ohjelma:

11.00 Avajaisfanfaarit ja ukuleleryhmän esitys

12.00 Lasten ja nuorten lied -ryhmät esiintyvät

13.00 Jousiorkesterin konsertti

13.30 Kitaristit esiintyvät

14.00 Puhallinsoittimien soittajat esiintyvät

Kaikille avoimia muskarituokioita on konserttien välissä päivän aikana useita. Soitinsuunnistukseen voi osallistua 14.30 asti.