Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kulmakokouksen paikka merkitään graniittilaatalla Riihimäen keskustassa

4.10.2021 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Kulttuuri Viestintä ja markkinointi

Riihimäellä paljastetaan graniittilaatta, jolla halutaan huomioida kaupungin katukuvaan kuuluvaa kulmakokousilmiötä. Laatta sijoitetaan jalkakäytävälle Hämeenkadun ja Kauppakujan kulmaan, jossa on kokoonnuttu jo vuosikymmeniä. Laatta paljastetaan keskiviikkona 6.10.2021 klo 14.

Perinnettä aloittamassa ollut, ja porukan sitkein päivystäjä, Jorma ”Kurre” Siitonen menehtyi alkuvuodesta 2021. Kurre oli aina ystävällinen ja hänen iloista tervehdystään on jäänyt moni kaipaamaan. Graniittilaattaan on kaiverrettu kengänpohjat ja teksti ”Lähes kaikki sen Riihimäellä ties, tällä paikalla seisoi hymyilevä mies.” Se viittaa positiiviseen kaupunkilaishenkeen, jota Kurre ja koko joukko on vaalinut.

“Teksti oli helppo kirjoittaa, Kurre oli aina hyvällä tuulella ja kaikki tykkäsivät jutustella hänen kanssaan tuolla kulmalla”, sanoo tekstin muotoillut Pekka Lehtinen.

Laatta on sijoitettu kadulle muistuttamaan siitä, että meistä jokainen voi omalla käyttäytymisellään vaikuttaa kaupungin ilmapiiriin. Ystävällisyys ja hymy eivät maksa mitään, silti niillä on valtava vaikutus kanssakulkijoiden päivään.

“On tärkeää, että nostetaan esiin myös tavallisia ihmisiä, jotka muita huomioimalla tuovat hyvää mieltä ympärilleen. Toivotaan myös, että laatan myötä kulmalla kokoonnutaan jatkossakin, vaikka yksi on joukosta poissa”, laattahankkeen ideoinut Lauri Jormanainen sanoo.

Laatan tuotannosta on vastannut Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Toteutukseen on osallistunut myös Riihimäen Pappa Soccer ja Riihimäen Palloseura, jotka ovat olleet kulmalla kokoontuneille tärkeitä yhteisöjä. Tukensa on antanut myös kulmauksessa sijaitseva GLAM Hair Beauty Wellness sekä asentamisen osalta RTA-Yhtiöt Oy.