Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupunkipyörien käyttökausi viivästyy

28.3.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Koe ja näe Asemanseutu Hankinnat Julkinen liikenne Keskusta Liikenne ja kadut

Riihimäellä ei päästä kaupunkipyöräilemään tänä vuonna totuttuun keväiseen aikaan. Syynä tähän ovat viivästykset kaupunkipyörien hankinnassa.

Riihimäen kaupunki ja Hyvinkään kaupunki valmistelivat yhteistyössä kaupunkipyöräjärjestelmän yhteishankintaa ja kaupunkipyörien piti tulla käyttöön huhtikuun alussa. Hankinnan viime metreillä Hyvinkään kaupunki keskeytti kaupunkipyöräjärjestelmän yhteishankinnan. Hankintalain mukaan myös Riihimäen kaupungin oli tehtävä hankinnan keskeytyspäätös.

Riihimäki pyrkii käynnistämään uuden, oman kilpailutuksen mahdollisimman pian ja pyörien toivotaan tulevan käyttöön kesällä. On kuitenkin mahdollista, että pyörien käyttöönotto siirtyy ensi vuoteen.

Suunnittelun ja toiminnanohjauksen vastuualue Kaupunkiympäristön suunnittelun palvelualue Joukkoliikenne Kaupunkipyörät Yleinen palaute joukkoliikenteestä joukkoliikenne@riihimaki.fi.