Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupunki perustaa Jukka Jalosen nimeä kantavan stipendirahaston

13.6.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Koe ja näe Tapahtumat

Riihimäen kaupunki palkitsee jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen jääkiekon MM-mitalista hänen nimeään kantavalla stipendirahastolla. Rahaston peruspääoma on 10 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti stipendirahaston valmistelun aloittamisesta maanantain 13.6.2022 kokouksessaan.

Aiemmin keväällä kaupunki palkitsi Jalosen ja jääkiekkoilija Sanni Rantalan heidän olympiamenestyksestään. Kaupunki luovutti Jaloselle olympiakullasta omakotitalotontin, joka on ollut hänellä tähän asti vuokralla. Rantala sai olympiapronssista 2 000 euron stipendin. Riihimäellä on ennestään Jukka Jalosen nimeä kantava puisto ja jäähalli.

Lisäksi kaupunki järjestää keskiviikkona 15. kesäkuuta kansajuhlan jääkiekkomenestyksen kunniaksi. Kansanjuhlassa on paikalla kultavalmentaja Jalosen lisäksi myös puolustaja Rantala. Juhla järjestetään Granitin aukiolla Phil Harmonic Bandin kesäkeikan yhteydessä. Juhlassa tenori Juha Riihimäki laulaa Maamme-laulun ja kamarikuoro Gaudete Finlandian. Kansanjuhla alkaa klo 18, kesäkeikka klo 19.