Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupunginhallitus päätti lunastuslupahakemuksen jatkosta

14.6.2021 Tiedotteet

Riihimäen kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan ja kumosi kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti kaupunkikehityslautakunnan 18.5.2021 tekemän päätöksen. Hallituksen päätöksen seurauksena kaupungin lunastuslupahakemuksen käsittely ympäristöministeriössä jatkuu. Kaupunkikehityslautakunnan mielestä kaupunginvaltuuston maa-alueiden lunastuksia koskeva päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Kaupunki on hakenut ympäristöministeriöltä kaupunginvaltuuston päätöksen ja kaupungin maankäytön toteuttamisohjelman mukaisesti Riihimäen eteläisen moottoritien ja Merkoksen alueilla sijaitsevien maa-alueiden lunastamista.

Kaupungin maanhankinnan tavoitteena on turvata riittävä raakamaa- ja tonttivaranto maankäytön tarpeisiin. Kaupungin maanhankintaa ohjaavat yleiskaava toteuttamisohjelmineen, maapoliittinen ohjelma sekä vuosittain laadittava maankäytön toteuttamisohjelma.

Kaupunginhallitus käsitteli myös 60-vuotisjuhlien kustannusarviota ja myönsi kaupunginhallituksen varamäärärahoista yhteensä 24 000 euroa juhlien järjestämiseen sekä 4000 euroa uudistuvasta brändistä ja visuaalisesta ilmeestä viestivään elementtiin. Lauantaina 11. syyskuuta vietettävän koko perheen kaupunkijuhlan kustannusarvio on kokonaisuudessaan 26 000 euroa. Lisäksi selfie-taustana toimivaan elementtiin on varattu rahaa 10 000 euroa. Syntymäpäiväjuhlallisuudet jouduttiin siirtämään syyskuulta 2020 vuodella koronapandemian vuoksi.