Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Katujen harjaus alkaa Riihimäellä

29.3.2021 Tiedotteet

Riihimäen kaupungin katujen kunnossapidossa valmistaudutaan katujen harjaukseen, mutta samalla jatketaan myös talvihoidon toimenpiteitä. Tulevat kelit, yöpakkaset ja lumen sulamisnopeus vaikuttavat oleellisesti harjauksen etenemiseen.

Hiekan harjaukset aloitetaan kuluvalla viikolla kaupungin keskustassa ja keskustaan johtavilla kaupungin hallinnoimilla pääväylillä sekä kevyenliikenteenväylillä. Näin saadaan osa pölyävästä hiekasta pois, helpotetaan urakan jatkoa ja ehkäistään katupölyn syntymistä. Harjauksia tehdään keskustan linja-autoreiteillä ja sellaisilla muilla pääväylillä, joilla hiekanpoisto on tällä hetkellä mahdollista. Muille väylille voidaan edetä heti, kun ne ovat sulat.

”Harjauksia pystytään toistaiseksi aloittamaan hyvin rajatulla alueella. Kävely- ja pyöräilyväylillä kannattaa edelleen olla valppaana, sillä väylillä on lumen sulamisvesiä, jotka jäätyvät pakkasten aikana”, vastaava työnjohtaja Sami Nikkinen sanoo.

Ensimmäisessä vaiheessa työt keskittyvät niin kutsuttuun karkeaan hiekanpoistoon jo sulaneilta väyliltä. Ajoratojen sekä kävely- ja pyöräväylien sulamisen edistyessä kalustoresurssia lisätään hiekoitusmateriaalien harjauksiin ja pesuihin. Samalla työalue laajenee kattamaan koko kaupungin. Asuinkaduille päästään vilkkaimpien väylien harjaustöiden valmistuttua. Koko hiekanpoistourakan ja ydinkeskustan katujen pesujen arvioidaan valmistuvan kesäkuun alkuun mennessä. Harjauksen aikana hiekan pölyämistä ehkäistään eri toimenpiteillä, jotta katupölyn haitat asukkaille olisivat mahdollisimman pienet.

”Toivomme, että niin autolla kuin kävellen ja pyörällä liikkuvat huomioivat hitailla ajonopeuksilla liikkuvat työkoneet, eivätkä aseta itseään vaaratilanteeseen liikenteessä. Esimerkiksi kävelijän tai pyöräilijän kannattaa työkonetta lähestyessä hidastaa vauhtiaan ja varmistaa, että koneen kuljettaja varmasti huomaa hänet. Näin koneen ohittaminen on turvallista”.

Riihimäellä puhdistettavia katuja ja kevyen liikenteen väyliä on yhteensä noin 350 kilometriä. Kaupungilla on käytössään kaksitoista harjakone- ja pesuautoa.

Riihimäen kaduille on levitetty tänä vuonna noin 4000 tonnia hiekoitushiekkaa. Käytetystä hiekasta analysoidaan raskasmetallipitoisuudet ja sitä käytetään maavallien rakentamiseen. Osa hiekasta viedään maanvastaanottoalueille.

Riihimäen kaupunki poistaa hiekoitushiekan kaikilla niillä alueilla, joiden talvikunnossapidosta eli aurauksesta ja liukkaudentorjunnasta kaupunki on vastuussa. Kaupunki poistaa hiekkoja myös viheralueilta, sillä hiekkaa on usein ajautunut lumenaurauksen myötä katujen reunoilla oleville nurmialueille. Viheralueet on tarkoitus siivota ennen kasvukauden alkua.