Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Käsin valmistettua lasia koskeva hakemus Unescoon

31.3.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Koe ja näe Kulttuuri

Hakemuksen tavoitteena on saada käsin valmistettuun lasiin liittyvä tieto, tekniikka ja taito Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Monikansalliseen hakemukseen odotetaan vastausta joulukuussa 2023. Hakemuksen valmistelusta Suomessa vastasi Museovirasto Suomen lasimuseon ja lasialan yhteisöjen kanssa.

Lasinvalmistuksen historia yltää ajanlaskumme alkupäiviin. Suomessa varhaisimmat löydöt ovat rautakaudelta ja lasia on valmistettu meillä käsin 1600-luvulta. Tänä päivänä perinteen harjoittajia on enää parisataa. Suomalainen lasimuotoilu on kansainvälisesti tunnettua.

Kansainvälisen työryhmän kuuden vuoden tiivis yhteistyö mahdollisti hakemuksen jättämisen vuonna 2022 – kansainvälisenä lasin teemavuotena.

”Kiitämme Suomen lasialan yhteisöä. Hakemus kannustaa ja innostaa meitä jatkamaan yhteistä työskentelyä hienon käsityötaidon säilymisen ja uudelle tasolle viemisen puolesta”, iloitsee amanuenssi Uta Laurén Suomen lasimuseosta.

”Lasiin liittyvä hakemus tuo esiin käsityötaitojen merkitystä ja samalla tekee näkyväksi muotoilun ja kulttuuriperinnön vahvaa yhteyttä. Monikansalliset hakemukset tiivistävät yhteistyötä elävän perinnön parissa kansainvälisesti. Monet perinteet ovat syntyneet ja kehittyneet maiden välisessä vuorovaikutuksessa”, erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta kertoo.

Suomen lisäksi hakemuksessa ovat mukana Saksa, Tšekki, Espanja, Unkari sekä Ranska, joka on koordinoinut hakemusprosessia.

Hakemuksen valmistelusta Suomessa on vastannut Museovirasto ja hakuprosessin etenemisestä Suomen lasimuseo yhdessä lasialan yhteisöjen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti Suomen liittymisestä mukaan monikansalliseen hakemukseen kesäkuussa 2021.

Ensimmäisenä Suomesta Unescon maailmanlaajuiseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon nimettiin saunaperinne vuoden 2020 lopulla. Joulukuussa 2021 luetteloihin nimettiin myös kaustislainen viulunsoitto sekä pohjoismainen limisaumaveneperinne, jonka oli ensimmäinen yhteispohjoismainen kohde. Hakemusprosessissa olivat mukana Pohjoismaiden lisäksi Ahvenanmaa ja Färsaaret.

Lasin puhaltaminen on nimetty Suomessa Unescon sopimukseen liittyvään Elävän perinnön kansalliseen luetteloon vuonna 2017. Luettelossa on kohteita 64. Kansallinen luettelo pohjautuu Elävän perinnön wikiluettelon, jossa kohteita on jo yli 200. Kansallisesta luettelosta on mahdollista hakea Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Päätökset kansallisesta luettelosta sekä Unescoon hakemisesta tekee opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston esityksestä aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän tuella.