Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Haapahuhdan koulun lakkautus siirtyy vuodelle 2023

4.3.2021 Tiedotteet Palveluverkko

Riihimäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti keskiviikkoisessa kokouksessaan ajoittaa Haapahuhdan koulun lakkautuksen sekä koulu- ja esiopetustoiminnan sekä varhaiskasvatuksen siirron vuodella esitettyä myöhemmäksi.

Lautakunnan päätöksen mukaan lakkautus ja siirrot tapahtuvat vuonna 2023. Päätös syntyi äänestyksellä, jossa lakkautuksen siirto vuodelle 2023 sai yhdeksän ääntä ja kaksi äänesti tyhjää.

Lautakuntapäätöksen mukaan Haapahuhdan koulutoiminnot siirtyvät Uramon koululle ja Pohjoiselle koululle 1. elokuuta 2023 alkaen. Samalla esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen toiminnot siirtyvät muihin olemassa oleviin pohjoisen alueen yksiköihin.

Haapahuhtaa koskeva ratkaisu on osa kaupungin palveluverkkouudistusta, josta kaupunginvaltuusto päätti 28. syyskuuta 2020. Palveluverkkopäätöksen taustalla on Riihimäen voimakkaasti laskeva oppilasmäärä.

Lisätiedot:

Jarkko Niiranen, sivistysjohtaja, 050 526 3175