Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Etsivän vanhustyön verkosto kannustaa välittämään kanssaihmisistä

22.11.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin

Toisen ihmisen käsi pitää kiinni vanhuksen kädestä, jossa on keltainen pallo.

Perjantaina 25. marraskuuta vietetään vuosittaista Välittämisen päivää. Päivän tarkoituksena on kannustaa kaikenikäisiä ihmisiä välittämään toisistaan ja etenkin ikääntyneistä. Riihimäellä muutaman vuoden ajan toiminut etsivän vanhustyön verkosto haluaa muistuttaa ihmisiä Välittämisen päivän sanomasta.

”Ikääntyneitä kohdattaessa olisi hyvä muistaa, että saatat olla hänelle päivän tai vaikka koko viikon ainoa ihmiskontakti. Ystävällisillä sanoilla tai pienillä teoilla voit tuoda tuntemattomallekin hyvän mielen ja kokemuksen huomatuksi ja kohdatuksi tulemisesta”, Riihimäen kaupungin toiminnanohjaaja Reija Lumivuokko sanoo.

Etsivän vanhustyön verkosto pyrkii löytämään ja auttamaan haastavassa elämäntilanteessa olevia ikääntyneitä. Haastavia tilanteita voivat olla esimerkiksi kokemus yksinäisyydestä ja vaikeus osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan. Usein tällaisissa tilanteissa on vaikeaa hakeutua avun piiriin, ja siihen tarvitaan toisen ihmisen tukea.

”Olemme kehittäneet tähän tarkoitukseen hyvinvointireseptin. Sen avulla ikääntynyt itse, hänen läheisensä tai ammattihenkilö voi ottaa yhteyttä etsivän vanhustyön Tepsivä-tiimiin”, Kotokartanosäätiön toiminnanjohtaja Laura Järvelä kertoo.

Tepsivä-ohjaaja vastaa yhteydenottopyyntöön, kartoittaa ikääntyneen tilanteen ja tekee suunnitelman jatkosta yhdessä hänen kanssaan. Tepsivä-ohjaajina toimivat Kotokartanosäätiön ja Riihimäen kaupungin työntekijät. Toiminta on täysin luottamuksellista ja maksutonta.

”Tepsivä-ohjaaja auttaa ikääntynyttä hakeutumaan muiden ihmisten seuraan, saamaan tarvitsemiaan palveluita sekä motivoi ikääntynyttä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan”, Järvelä sanoo.

Etsivän vanhustyön tavoitteena on vahvistaa ikääntyneen voimavaroja, toimijuutta ja osallisuutta.

Lisätiedot:

Reija Lumivuokko toiminnanohjaaja, vapaaehtoistoiminta, Riihimäen kaupunki, 040 647 7112, reija.lumivuokko@riihimaki.fi

Laura Järvelä, toiminnanjohtaja, Kotokartanosäätiö, 045 342 1551, laura.jarvela@kotokartanosaatio.fi