Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Eteläisellä koululla kaksi oppilasta karanteenissa

9.3.2021 Tiedotteet

Tartuntatautilääkäri on määrännyt kaksi Riihimäen Eteläisen koulun oppilasta karanteeniin koronavirukselle altistumisen vuoksi. Karanteeniin määrätyillä ei toistaiseksi ole todettu koronavirustartuntaa. Mahdollisista jatkoaltistumisista ei ole tässä vaiheessa tietoa. Mikäli koululla tapahtuneita jatkoaltistumisia ilmenee, ollaan altistuneihin yhteydessä erikseen.

Eteläisellä koululla on 320 oppilasta ja henkilöstöä 28.

Altistumisesta ja karanteenista

14 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Tartuntataudeista vastaava lääkäri määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle puhelimitse. Samalla selviää karanteeniin päättymispäivä.

Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti koulussa ei aiheuta toimenpiteitä. Tartuntataudeista vastaava lääkäri arvioi altistumisen.

Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan tarvittaessa virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin lapsen kanssa, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Karanteeniin asetettuja pyydetään yhdessä perheen kanssa tutustumaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeisiin, mitä karanteeni tarkoittaa.

Lisätietoja:
Johtajaylilääkäri Jarmo Lappalainen, Riihimäen seudun terveyskeskus, puh. 019 758 5510
Sivistysjohtaja Jarkko Niiranen, Riihimäen kaupunki, puh. 050 526 3175