Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Etelä-Hämeen Osuuspankki rakennuttaa uudet toimitilat Riihimäelle

8.6.2022 Tiedotteet Asu ja rakenna Keskusta Kaavoitus

Etelä-Hämeen Osuuspankin ja Varte Lahti Oy:n yhteistyön myötä Riihimäelle rakennetaan kaksi uutta liike- ja asuinkerrostaloa sekä Etelä-Hämeen Osuuspankin asiakkaille uuden ajan konttori. Riihimäen kaupunginhallitus käsittelee asemakaavan muuttamiseksi tehtyjä hakemuksia sekä hankkeeseen liittyvää käynnistämissopimusta 13.6.2022.

Suomalainen rakennusyritys Varte Lahti Oy on tehnyt esisopimuksen Etelä-Hämeen Osuuspankin Riihimäen nykyisen konttorikiinteistön ostamisesta. Lisäksi esisopimuksella on sovittu, että Varte Lahti ostaa Keskuskadun ja Välikadun kulmassa olevan kiinteistön, jonka katutasoon tulee pankin uusi konttori osoitteeseen Keskuskatu 5.

Etelä-Hämeen Osuuspankille on varattu rakennettavasta asuinkiinteistöstä koko ensimmäinen kerros, yhteensä noin 750 m2.  Pankki toimii nykyisissä tiloissa, kunnes uudisrakennus valmistuu. Tämän jälkeen nykyisen konttorin kohdalle Varte Lahti rakentaa liike- ja asuinkiinteistön, jonka ensimmäisestä kerroksesta osa on liiketilaa.

”Yhteistyön myötä Riihimäelle nousee kaksi kerrostaloa, jotka ovat omiaan edistämään alueen elinvoimaa. Alueen kasvulle on merkityksellistä, että tarjolla on ydinkeskustasta uusia asuntoja. Lisäksi saamme asiakkaille ja henkilökunnallemme uuden ajan tilat, jotka mahdollistavat kaikkien finanssipalveluiden tarjoamisen. Uudet tilat tukevat parhaalla mahdollisella tavalla asiakaskohtaamisia. Tulemme olemaan näkyvä osa Riihimäen keskustaa ja uusien tilojen myötä voimme palvella asiakkaitamme leveillä harteilla paikallisesti”, iloitsee pankinjohtaja Matti Mikkola.

Uudet asunnot ennakkomarkkinointiin loppuvuonna

Tavoitteena on, että rakennustyöt alkavat vuoden 2023 alussa asemakaavan saatua lainvoiman. Pankin uusien toimitilojen on määrä valmistua vuoden 2024 aikana.

”On hienoa, että Riihimäen keskustan liiketilat kehittyvät ja näin keskeisille paikoille saadaan lisää asumisen mahdollisuuksia. Parhaillaan uudistettavan Keskuskadun varrella voi elää helppoa, turvallista ja toimivaa arkea. Myös runsaat kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat aivan lähellä”, toteaa Riihimäen kaupungin elinvoimajohtaja Mika Herpiö

Kyseessä on Varte Lahden ensimmäinen hanke Riihimäellä.

”On ollut ilo tehdä yhteistyötä Etelä-Hämeen Osuuspankin kanssa ja hienoa, että pääsemme rakentamaan pankille uuden konttorin. Uusien asuntojen suunnittelu on aloitettu ja niiden ennakkomarkkinointi aloitetaan loppuvuoden aikana”, kertoo Varte Lahden toimitusjohtaja Juha Sankari.

Etelä-Hämeen Osuuspankki tiedottaa omalta osaltaan projektin etenemisestä muun muassa nettisivuillaan ja some-kanavissaan.