Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Ehdota nimeä uudelle kylätalolle

9.7.2021 Tiedotteet

Riihimäen kaupunki avaa Matkakeskuksen Liikeradalle syyskuussa kylätalon riihimäkeläisille. Kylätalon tiloissa voi järjestää toimintaa erilaisten ryhmien ja toimijoiden tarpeisiin. Kylätalon ovet ovat auki kaikille kaupunkilaisille ja monenlaisille tapahtumille ja kokoontumisille.

Kylätalo aloittaa sosiaali- ja terveyspalveluilla, mutta paikasta halutaan kehittää yhteisöllisyyden ja osallisuuden keskittymä, joka on helposti saavutettavissa. Toiminnassa on katto korkealla, seinä leveällä eikä kynnyksiä ole. Tavoitteena on rakentaa kaikille avoin paikka, jonka jokainen voi kokea omaksensa.

Nimiehdotuksista äänestykseen

Kylätalo on tässä vaiheessa toimitilan lempinimi. Virallisen nimen löytämiseen tarvitsemme kaupunkilaisten apua. Osallistu nimikilpailuun ja vaikuta siihen, millä nimellä kaikkien kaupunkilaisten yhteistä toimitilaa jatkossa kutsutaan. Toivomme nimen kuvaavan mahdollisimman hyvin tilalle asetettuja tavoitteita kaikille avoimesta yhteisöllisyyden ja osallisuuden keskittymästä.

Nimikilpailuun osallistuneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kaikkien suomalaisten himoitsema kesä-ämpäri herkullisella täytteellä. Vastausaikaa on 15.8.2021 asti. Sen jälkeen järjestetään äänestys nimikilpailussa ehdotettujen nimien välillä.

Nimikilpailun kyselylomake

Lisätietoja:
Janne Yrjölä, palveluesimies, kotiin annettavat palvelut, puh. 040 664 5609