Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Anja Vammelvuo saa ensimmäisen kirjailijalaatan Riihimäen kirjaston edustalle

1.6.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Kirjasto Kulttuuri

Anja Vammelvuon potretti.
Kuva: Kuvasiskot / Museovirasto

Riihimäellä on vaikuttanut vuosikymmenien aikana yli 100 kirjailijaa, joiden teoksia on koottu kirjaston kotiseutukokoelmaan. Kotiseutukirjailijaksi katsotaan henkilö, joka on syntynyt, käynyt koulua tai elänyt huomattavan osan elämästään Riihimäellä. Ensimmäisen muistolaatan saa kirjailija ja runoilija Anja Vammelvuo. Vammelvuon kirjailijalaatta paljastetaan Kirjasto ihan pihalla -tapahtumassa torstaina 9.6. klo 11.00.

Vammelvuon perhe asui Riihimäellä, missä Anja kävi myös koulunsa. Perheen kotona ei juuri kirjoja ollut, joten Riihimäen kauppalankirjaston avautuminen vuonna 1936 oli tulevalle kirjailijalle erityisen tärkeää. Anja Vammelvuo julkaisi ensimmäisen novellinsa 16-vuotiaana ja runokokoelmansa ”Auringon tytär” (1943) ollessaan 22-vuotias. Hänen esikoisromaaninsa ”Muut ovat nuoria” (1945) oli omaelämäkerrallinen nuorten ihmisten elämän kuvaus sotavuosina. Novellikokoelma ”Paratiisilintu” sisältää myös Riihimäen Suvannontielle sijoittuvan novellin ”Hanski Hortensia”.

Anja Vammelvuo julkaisi kaikkiaan 17 teosta: kaksi romaania, novelli- ja runokokoelmia sekä näytelmän. Parhaiten hänet tunnetaan palkittuna lyyrikkona. Runoilijan tuotannossa näkyy hänen elämäkertansa kuten ensirakkaus, pojan syntyminen sekä kääntyminen vasemmistolaisuuteen. Anja Vammelvuota on pidetty yhtenä sodanjälkeisen modernismin merkittävimmistä edustajista.

Anja Vammelvuon kirjailijalaatta toteutetaan kuntalaisaloitteen pohjalta. Muistolaattaa Anja Vammelvuon kunniaksi ehdottivat entiset kirjastolaiset Sirkku Seinä ja Ritva Kuisma. Idea nousi esiin, kun todettiin, että vuonna 2021 tuli Anja Vammelvuon syntymästä kuluneeksi 100 vuotta.

”Edesmennyt kotiseutuneuvos Kalevi Penttilä oli jo 1990-luvulla tehnyt aloitteen Vammelvuon muistamisesta, mutta asia ei silloin edennyt syystä tai toisesta. Hän jätti meille tämän ajatuksen perinnöksi ja meistä on todella hienoa, että tämä pitkäaikainen suunnitelma nyt toteutuu”, kertovat Sirkku Seinä ja Ritva Kuisma.

Lasermerkkauksella toteutettu metallilaatta on tuotettu riihimäkeläisyritysten voimin. Laatta on kiinnitetty kirjaston edustalla sijaitsevan betonimuurin päälle. Vammelvuon laatan viereen on tarkoitus tuottaa jatkossa lisää kotiseutukirjailijoiden muistolaattoja. Uusien laattojen paljastus voidaan liittää esimerkiksi kirjailijoiden juhlavuosiin. Kaupungin omien kirjailijoiden esitteleminen vahvistaa entisestään Riihimäen kulttuuri-identiteettiä.