Pieniä paloja Riihimäestä

Riihimäkeen sijoittuvia lyhyitä kaunokirjallisia katkelmia sisältyy usean kirjailijan tuotantoon. Useimmiten viivähdetään Riihimäen asemalla matkalla jostakin jonnekin. Joskus matka päättyy Riihimäen vankilaan, toisinaan ajellaan Riihimäen keskustassa tai liikutaan varuskunnan kentillä.

Vuoden 2010 jälkeen on lisätty kaikki löytyneet Riihimäki-kuvaukset Pieniä paloja Riihimäestä -sivulle. (Täydennetty viimeeksi 13.8.2014)

Pirkko Arhippa - Kuvassa kuolemaPirkko Arhipan jännitysromaanissa Kuvassa kuolema kansanedustaja Kristiina Heinari-Tikanniemi matkustaa poikansa kanssa junalla Helsingistä pohjoiseen. Matkalla hän tarkkailee tuttua kansanedustajakollegaansa, joka jää pois Riihimäen asemalla.

”Kansanedustaja jäi pois Riihimäellä. Sitä oltiin vastassa. Kaksi popliinitakkista pönäkkää miestä seisoi kellon alla odottamassa. Ne vatkasivat pitkään toistensa käsiä. Kansanedustaja sanoi jotakin, jolle toiset nauroivat. Ne lähtivät siitä kävellen asemahallin kautta. Kukaan ei katsonut kansanedustajan perään. Kristiina ajatteli, että jos olisi ilkeä niin hän kertoisi siitä, kun seuraavan kerran tapaisi miehen.”

”Riihimäeltä tuli paljon uusia matkustajia. Vaunu alkoi täyttyä. Vanha nainen, raskaasti huohottava, kompuroi paljon toisten perässä, vilkaisi Kaijuhanin tyhjäksi jättämää paikkaa, ei kuitenkaan pysähtynyt vaan meni vaivalloisesti eteenpäin.”

(Arhippa, Pirkko: Kuvassa kuolema : jännitysromani, 1987 s. 56 – 57)

Jörn Donner - Linnun varjoJörn Donnerin Linnun varjo -romaanin David, kulttuuriministeriön keski-ikäinen virkamies, kohtaa junassa matkalla Helsingistä Riihimäelle naisen, joka katsoo häntä tutkivasti.

”Rikkoakseen äänettömyyden muurin David kysyi naiselta, minne hän oli matkalla.
Riihimäelle.”

(Donner, Jörn: Linnun varjo, 2004. s. 140)

Keskustelussa paljastuu, että nainen on lukioaikainen rakastettu, Sofia, jota David ei aluksi tunnistanut.

”Kovaäänisessä sanottiin kolmella kielellä että juna pysähtyisi aivan kohta Riihimäellä, Sofia alkoi kerätä tavaroitaan, kassia, käsilaukkua, hansikkaita.”

”Kun hän astui laiturille hän katsahti ylös. Hän seisahtui. David tunnisti salamyhkäisen hymyn, joka oli säteillyt hänelle pitkät koulutunnit ja lyhyet yöt.

Juna lähti liikkeelle.”

(Donner, Jörn: Linnun varjo, 2004 s. 142)

Kai Ekholm - Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittavaRiihimäellä lapsuus- ja nuoruusvuotensa viettänyt Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm on kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa. Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava -dekkarissa selvitetään Kansalliskirjastosta löydetyn kuolleen tytön kuolemaa. Juttua tutkiva yksityisetsivä Kalju matkustaa Riihimäelle haastattelemaan tapaukseen liittyvää sotaveteraania.

”Kalju ajeli Riihimäelle punavalkealla R-junalla. Asemalla tervehti imelä sahatavaran lemu. Kalju käveli rautatiesillan yli Patastenmäen suuntaan toista kilometriä. Henttonen oli puhelimessa vaikuttanut virkeältä ja halusi keskustella mistä vain. Oli ollut rautateiden palveluksessa sodan jälkeen ja jäänyt sieltä eläkkeelle. Vaimo ja poika Paloheimolla töissä, sahahommissa. Pillin mukaan eletty elämä.”

(Ekholm Kai Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava, 2013 s.226)

Teemu Helle - Onnen MaaRiihimäellä nykyisin asuva runoilija Teemu Helle kirjoittaa runossaan Riihimäki-Rock (Yhdeksän ohjetta maallemuuttajalle)

”2. Varo Bermudan kolmiota: Atomiin viet varhaiseläkkeesi, Alkoon terveytesi. Viimeistään Hämeenkadulla jäät ajastasi jälkeen.”

(Teemu Helle: Onnen Maa)

Mirja Hämäläinen - Elämisen riemujaRiihimäkeläisrunoilija Mirja Hämäläisen Kevät kurkkii -runo johdattaa pääsiäiskaupungin kevääsen Allinnan mäen rinteillä.

Kevät kurkkii

”Taas kevät on tullut kaupunkiin
kadut sohjoiset, loska lentää.
Pari pälveä Allinnan rinteeseen
toki ilmestynyt on sentään.
Hei, hai puput urkkii
Hei, hai kevät kurkkii:
Joko aurinko taivaalla tanssii?”

(Hämäläinen Mirja: Ote runosta Kevät kurkkii, Elämisen riemuja, 2009 s. 32)

Juhani Itkonen - SeitsemäntoistaJuha Itkosen romaanissa Seitsemäntoista nuori hämeenlinnalaispoika Henrik pääsee alaikäisenä tutustumaan Riihimäen yöelämään. 90-luvun laman synkistämä kaupunki ei anna houkuttelevaa kuvaa Riihimäestä.

”Kaikista maailman paikoista he ovat Riihimäellä. Riihimäki on vain tahra radan varressa, pienempi ja rumempi kuin muut tahrat. Riihimäki on urheilukenttä jolla Henrik on juossut sadan metrin ennätyksensä. Riihimäki on kiskoja ja sähköjohtoja ja asemalla räntäsateessa hytiseviä mummoja, ehkä myös lasimuseo jossa hän lapsena on vieraillut ukin ja mummin kanssa. Riihimäki, Henrik haluaisi kysyä Veskulta, miksi helvetissä Riihimäki, mutta ei hän kysy.”

(Juha Itkonen: Seitsemäntoista, 2010 s. 40)

Jan Jalutsi - Tarinoita matkasellistäJan Jalutsin omakohtaisissa vankilatarinoissa kuvataan vankilaelämää, vankien ja vartijoiden suhteita sekä vankeinhoidon muutosta. ”Rio de Rixuksi” kutsuttuun Riihimäen vankilaan sijoittuu monta tarinaa.

”Osastoja on siis paljon ja niiden luonteet vaihtelevat, mutta sitten on paikka, jota kutsutaan nimellä Bronx. Osaston oikea nimi on 3.2. Tästä osastosta kukaan ei pääse töihin, ja harva sieltä haluaisikaan käydä missään niin henkeä ja mieltä ahdistavassa paikassa kuin työpaikassa. Osaston likaisuus ja ränsistyneisyys on ehkä omiaan kuvaamaan sinne joutuneiden mielenterveyttä ja halua pyrkyä rikoksettomaan elämään.”

”Ja jos jokin on varmaa, niin se, ettei kukaan Rixun henkilökunnasta enää halua puhua tai edes musitaa kyseistä osastoa ja sen toimintaa. Ei ainakaan hyvällä!”

(Jan Jalutsi: Tarinoita matkasellistä, 2011 s. 13 – 14)

Jantso Jokelin - Matkaopas ei-minnekäänJantso Jokeliinin esseekokoelmassa Matkaopas ei-minnekään poimitaan muistoja risteysasemalta samannimisessä esseessä. Jantso Jokelin kuuluu Riihimäellä pitkään vaikuttaneeseen Jokeliinien teatterisukuun. Esseessä muistellaan mm. Riihimäen teatterin paloa 1976, jolloin teatterin pitkäaikaisen puvustajan Aili Jokelinin koko elämäntyö paloi maan tasalle. Aili Jokelin oli Jantson isoäiti.

Muistoja risteysasemalta

”Sukuni historian käänteentekevimpiä hetkiä oli kuitenkin Riihimäen teatterin palo vuonna 1976. Koko rakennus paloi tuhkaksi, eikä pelastettua saatu juuri mitään. ”Näin kolme kertaa äitini itkevän. Päällimmäisenä on jäänyt mieleen, kun teatterin kattokerros leimahti liekkeihin tuhoten teatterin sadat käsintehdyt puvut, äitini elämäntyön. Kaikki paloi maan tasalle hänen silmiensä edessä”, isä muistelee.

(Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään, 2012 s. 122)

Jari Järvelä - Veden painoJari Järvelän romaanissa Veden paino 18-vuotias Yrjö Pihlava lähtee vuonna 1919 tukin uiton johtajaksi Aunuksen Miinalanjoelle. Junan pysähtyessä Riihimäen asemalle teknisen vian takia hän lähtee jaloittelemaan aseman ympäristöön. Hän ajautuu Maantietä reunustavien rautatieläisten talojen pihapiireihin. Yrjö kohtaa huussin alta rottia metsästävän pikkupojan, jota lähtee seurailemaan aikansa kuluksi. Poikia seuratessaan hän päätyy takaisin asemalaiturille ja huomaa samat pojat rottia paistamassa ja myymässä niitä matkustavaisille.

”Veturissa oli alusta asti ongelmia. Juna nyki asemien välillä, ja Riihimäellä konduktööri kiersi sanomassa, että juna joutuisi pysähtymään ylimääräisen tunnin veturin kampien kunnostuksen vuoksi.

Vaunuista purkautui väki asemalaiturille. Hypistelin etusormeni rengastavaa hiusta ja aloitin preivin Katrille”

(Järvelä, Jari: Veden paino, 2001 s. 74)

”Sain paperille pelkän sanan ”Katri”, lähdin jaloittelemaan minäkin. Aseman vieressä oli rautatieläisten pitkiä, kapeita taloja. Menin palokujasta pihamaalle ja ulkohuussin nurkalle ja helpotin oloni huussinkylkeen.”

(Järvelä, Jari: Veden paino, 2001 s. 75)

”Tutut pojat olivat yhyttäneet kolmannen kaverin, joka käänteli punaposkisena ritilällä kullanvärisiksi ruskistuvia kapeita lihapaloja. Valmiit hän kääri pehmeisiin rieskoihin ja kaatoi päälle punertavaa kastiketta. Hän kertoi kohteliaasti ympärilleen, että hänen jo edesmennyt Elna-mummunsa oli opettanut reseptin.”

(Järvelä, Jari : Veden paino, 2001 s. 77)

Risto Karlsson - Armi tuleeVuonna 1955 liikkui Suomen rautateillä juna, joka kuljetti Miss Universumia, Armi Kuuselaa ja hänen filippiiniläistä aviomiestään Gil Hilariota. Kansa sai maksua vastaan käydä ihmettelemässä junavaunussa aikansa superparia. Risto Karlssonin Kouvolaan sijoittuvassa riemukkaassa tarinassa juna pysähtyy myös Riihimäen asemalla.

”Riihimäellä oli joku akka purskahtanut Giliä katsellessaan väkevään nauruun, kurauttanut sen kesken ja poistunut itsekseen hihitellen vaunusta.

Armi oli lennähtänyt punaiseksi. Eräs vaunussa olleista riihimäkeläisistä rouvista oli kuiskannut hänelle, ettei pitänyt välittää. Nainen oli rahvasta, työmaaruokalan pitäjä, joka ei ammatissaan joutunut sivistyneistön kanssa tekemisiin. Armi oli naurahtanut mutta vilkaissut pöydän vierellä vaunussa istuvaa Giliä. Hänen kasvoillaan oli ollut kivettynyt ilme.”

(Karlsson, Risto: Armi tulee, Armi tulee, 1999 s. 74)

Martti Laine - KuiluMartti Laineen Kuilu-romaani kuvaa Riihimäen vankileirejä sisällissodan aikaan.

”Vasta muutamia viikkoja myöhemmin alkoi tajuntani selvitä. Ensimmäinen selvä ja ikuisesti muistiin syöpynyt huomio, jonka tein, oli musertava – näin toverini, Leevin, mielenvikaisena. Minulle alkoi vähitellen selvitä surullinen tosiasia – olin vankina Riihimäen vankileirillä, sullottuna suureen, laudoista kyhättyyn vajaan.

Leevi, tuo harmaahapsinen vanhus, entinen raamatuntutkijaseuran jäsen, A-komppanian alipäällikkö, taistelutoverini ja ystäväni – mielipuolena. Kyyhötimme lautavajan nurkkauksessa ja söimme ahneesti nokkoskeittoa.”

(Laine, Martti (Larni, Martti): Kuilu : kertomus eräästä ihmiskohtalosta, 1937 s. 127)

Reino Laitasalo - Potemkinin portaatRiihimäkeläinen taiteilija Reino Laitasalon runoteos Potemkinin portaat sai alkunsa surutyöstä. Reino Laitasalo kertoo kirjan esipuhessa:

”Vaimoni Ella-Maijan kuoltua äkillisesti 40 vuoden yhdessäolon jälkeen syntyi tarve ilmaista menetys. Koska en pystynyt ilmaisemaan sitä maalauksissa kuten olisin halunnut, ryhdyin kirjoittamaan runoja.”

Laitasalon runot ovat tunteenpurkauksia, muistoja matkoilta, muistikuvia lapsuudesta Pispalalassa. Teos on kuvituksena on Reino Laitasalon maalauksia. Kirjan viimeinen osa on nimetty riihimäkeläisen konditoria-kahvilan Ismon Pakarin mukaan, jossa taiteilija istuu kahvikupin ääressä.

Sataa. Menen Ismon pakariin kahville.
Istun alas niin kuin aina.
Ikkunan edessä, pöydän oikeassa laidassa
voi katsella ohikulkevia ihmisiä, autoja.
Ismo, seitsemänkymppinen,
mursunviiksinen, harmaatukkainen mies
käy välillä katsomassa uunia, palaa sitten.
Koetamme virittää keskustelua kahdestaan,
kun muita ei ole. Se ei tahdo lähteä käyntiin.
Juon kahviani ja syön karjalanpiirakkaani,
Jonka Ismo on vastentahtoisesti lämmittänyt.
Kun olen juonut ja syönyt, lakkaan yrittämästä.
Tänään ei ole keskustelupäivä.
Nousen tuolistani ja heilautan kättäni Ismolle.
Kävelen ulos ovesta, sateesta märälle kadulle.

(Laitasalo, Reino: Potemkinin portaat, 2011 s. 102)

Maiju Lassila - Kuolleista herännytMaiju Lassilan kansankomediassa satamajätkä Jönni Lumperi voittaa kauppaneuvos Jöns Lundbergilta saamallaan arvalla kaksituhatta markkaa ja ryhtyy nimensekaannuksen turvin keinottelemaan raharikkaitten kustannuksella. Hän seikkailee niin rikkaitten kuin kulkumiesten maailmassa tehden olemattomilla rahoilla miljoonakauppoja Tampereella. Jönni julistetaan jopa kuolleeksi, mutta nousee kuolleista ja jatkaa seikkailujaan. Kotimatkalla Tampereelta Helsinkiin Jönni joutuu Hämeenlinnassa putkaan huijariporukan mukana. Vapauduttuaan hän toimittaa tiirikan huijareille ja jatkaa itse yöjunalla Riihimäelle. Tamperelainen komisario Nuutinen on jo kauan yrittänyt saada Jönniä telkien taakse, mutta luulee Jönnin kuolleen. Nuutinen joutuu lähtemään junalla Riihimäelle selvittämään lääkäri Puttilaisen konjakkivarkautta.

”Mutta nyt oli Nuutisen lähdettävä virka-asialle Riihimäelle. Siellä olivat Jönnin vapauttamat huijarit tehneet pienen kolttosen.

He näet murtautuivat sillä Jönnin tiirikalla lääkäri Puttilaisen kellariin ja veivät sieltä ne kaksitoista litraa konjakkia, jotka Jönni oli vienyt asemalle sillä aikaa kun Puttilainen itse häntä leikkasi.”

(Lassila, Maiju: Kuolleista herännyt, 1961 s. 224)

”Mutta samoihin aikoihin kerjäili Jönni Riihimäellä matkarahoja Helsinkiin. Eivät tahtoneet ihmiset hänelle antaa, ja hän oli jo allapäin.”

(Lassila, Maiju: Kuolleista herännyt, 1961 s. 225)

”Jönnin oleskelu ja olemus oli Riihimäellä herättänyt epäluuloja. Kai se hän on ne konjakit varastanut. Ruumiskirstunsa ja ristinsä oli Jönni vienyt metsään. Häntä pidettiin silmällä ja odotettiin Nuutisen tuloa.”

(Lassila, Maiju: Kuolleista herännyt, 1961 s. 226)

Ulla-Lena Lundberg - MarsipaanisotilasUlla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilas kertoo talvi- ja jatkosodasta Kummelin opettajaperheen näkökulmasta. Perheen pojista Göran joutuu talvisodan alkaessa koulutukseen Riihimäelle. Aluksi alokkaat majoitetaan Eteläiseen kansakouluun. Göran liikkuu koulutuspaikan ohella myös hiihtäen Riihimäen ympäristössä. Kirjassa on runsaasti kuvauksia talvisodan ajan Riihimäestä.Lundberg Marsipaanisotilas

”Riihimäki. Alokas Göran Kummel majoittuu 125 muun kanssa Eteläiseen kansakouluun, tuvassa on 29 miestä. Hyvä kaakeliuuni, kohtalaisen lämmintä. Teetä ja voileipää aamulla, aamiaiseksi perunaa ja läskisoosia tai puuroa ja maitoa, soppaa ja näkkileipää päivälliseksi.”

(Lundberg, Ulla-Lena: Marsipaanisotilas, 2001 s. 59)

”Helmikuun puolivälissä 80 venäläistä konetta lentää Riihimäen ilmatilan yli ja pudottaa lastinsa. Taloja palaa joka puolella kaupunkia, ja yksi pommisuoja saa täysosuman. Kaikki menehtyvät, myös lomalla oleva rintamasotilas. Siitä pojat puhuvat paljon: että kaveri selvisi rintamalla, mutta kuoli kotiin tultuaan.”

(Lundberg, Ulla-Lena: Marsipaanisotilas, 2001 s. 66)

Hannes Markkula - Koston piikki on teräväHannes Markkulan poliisiromaanissa Koston piikki murhataan riihimäkeläinen, virkavapaalla oleva nuori ylikonstaapeli Keijo Tapani Virtamo.

”Arvon kuva oli silloin tällöin näkynyt sanomalehdissä. Ei välttämättä aina valtakunnallisissa, mutta ainakin kerran Keken kotipaikkakunnalla Riihimäellä. Mies osallistui monenlaiseen bisnekseen. Riihimäelläkin hän oli hiljattain muitta mutkitta ostanut paikkakunnan suurimman hotellin. Kyllä kilpailijaa, osuustoimintapohjaista hotelliketjua silloin harmitti.”

(Markkula, Hannes: Koston piikki on terävä, 1984 s. 15)

”Keken ystävien ja työtovereiden mukaan se ei sopinut Keken kuvaan. Toki hän silloin tällöin muutenkin käytti kaljaa, mutta loppujen lopuksi aika harvoin. Yleensä vain pienessä porukassa kuntolenkin jälkeen Riihimäen poliisien saunalla.”

(Markkula, Hannes: Koston piikki on terävä, 1984 s. 49)

Unto-Olavi Niitykukka - MallivankiUnto-Olavi Niittykukka kuvaa omakohtaisia kokemuksiaan vankeusajaltaan 1980-luvun alussa Riihimäen vankilassa romaanissaan Mallivanki.

”Kolme kupillista kahvia lorahti kurkustani alas Riihimäkeen saapumista odotellessani. Asemalla muistin postimerkit. Ostettuani merkit ja löydettyäni vapaan taksin sanoin kuljettajalle, että ajetaan keskusvankilan pääportille. Taksikuski ei kysellyt mitään. Mitäpä kyselemistä hänellä olisi ollut. Kai Riihimäen takseilla oli päivittäin kyytejä vankilaan. En ollut mitenkään erityisasiakas. Perille tultuani maksoin kyydin ja nousin autosta. Siinä minä sitten seisoin uhkean varustuksen edessä ja silmäilin tulevaa kotoani. Vankilamuuriin liittyvästä vartijakopista tavoitin vartijan. Kaivoin taskustani passitukseni ja ojentaessani sitä sanoin:

– Kelpaanko, vai lähdenkö takaisin?”

(Niitykukka, Unto-Olavi: Mallivanki, 1987 s. 14)

Juha Numminen - Painajainen PietaristaJuha Nummisen jännitysromaani venäläismafian tekemästä pankkiryöstöstä kytkeytyy myös Riihimäelle. Kirjan riihimäkeläinen pankinjohtaja, ”Riihimäen mafian kärkinimi” on ataripoliisien tarkkailussa Hämeenkadun ja Keskuskadun kulmassa. Rikoskonstaapeli Ilveslinnan toimittaja-vaimo on tekemässä samanaikaisesti mafia-aiheista haastattelua Riihimäellä, jonka mustasukkainen poliisiaviomies tulkitsee aivan muuksi.

Nummisen kirjassa ajellaan Helsingin ja Riihimäen väliä ja seurataan Riihimäen mafian kärkihahmoja, jotka kaikki ovat lähtöisin Riihimäen Räätykänmäeltä. Juonen kuvioissa on myös riihimäkeläislähtöinen hurmuriministeri.

”Neljä tuntia myöhemmin Riihimäellä …Pankinjohtaja Bobi Aarnion työhuoneessa palaa valo, vaikka keltaisista tiilistä rakennetun Säästöpankkitalon ovet Hämeenkadun ja Keskuskadun kulmassa ovat sulkeutuneet asiakkailta jo kauan sitten.

Tulipunainen Pontiac Firebird GTA kiiltelee pysäköitynä Keskuskadulla, Jarkko Kuusisella näyttää olevan melko pitkä pankkiasia.

”Voiko olla enää tylsempää kaupunkia kuin Riihimäki?” Partio venyttelee puutunutta selkäänsä. ”Oletko nähnyt täällä yhtään kaunista naista näiden tuntien aikana?”

”Olen nähnyt…” Jari Ilveslinna yrittää olla näyttämättä kasvavaa levottomuuttaan. ”yhden.”

Hän ei kerro Partiolle, että se yksi kaunis nainen oli hänen vaimonsa Sari, eikä sitä, että hän on juuri nyt hirvittävän mustasukkainen.”

(Numminen, Juha: Painajainen Pietarista : jännitysromaani, 1992 s. 140)

Harri Raitis - Tanner Tornin varjossaJatkosodan päättyminen syyskuussa 1944 välirauhasopimukseen loi Suomessa poliittisen tilanteen, jossa pelättiin Neuvostoliiton miehitystä. Hotelli Tornissa majaillut liittoutuneiden valvontakomissio vaati sotarikollisten rankaisemista. Harri Raittiin kirjassa Tanner tornin varjossa Riihimäen vankilaan sijoitetut 40 syylliseksi epäiltyä istuivat kuukausikaupalla odottamassa syytteitä, joita ei kuulu. Kekkonen, Tanner, Varjonen ja muut tuon ajan poliitikot käyvät myös keskinäistä valtataistelua. Kirjan päähenkilö komisario Rinne istuu pidätettyjen joukossa Riihimäen vankilassa.

”Kun oli ajettu kolmisen kilometriä Riihimäen asemalta Hämeenlinnan suuntaan tulivat näkyviin keskusvankilan valkoiset muurit. Ympärillä kasvoi synkkä kuusimetsä, joka lokakuun aamuhämärässä oli kolkoimmillaan. Portilla oli vanginvartijan lisäksi kaksi nuorta sotilasta konepistoolit rinnallaan. Se sai Rinteen kysymään saattajiltaan:

– Onko tästä tehty jonkinlainen sotilasvankila?

Vastausta hän ei saanut, mutta ei sitä odottanutkaan. Autossa oli viisi yhtä tietämätöntä. Neljä vei ja yhtä vietiin. Kukaan ei tiennyt miksi.

Kolkossa vastaanottotilassa suoritettiin taas tulorituaalit. Ne olivat paljon yliolkaisemmat kuin edellisenä iltana Valpossa. Palvelusta suorittava vartija kirjasi henkilötiedot ja kysyi sitten pidätyksen syytä.”

(Raitis, Harri: Tanner Tornin varjossa, 2007 s. 22)

Hilkka Ravilo - Nimeltään EerikaHilkka Ravilon rikosromaani Nimeltään Eerika kertoo Lapissa syntyneen suomalaisen äidin ja saksalaisen sotilaan tyttären kasvutarinan sodanjälkeisessä Suomessa. Syrjitty Eerika päätyy Tampereen ja Helsingin kautta naimisiin Riihimäen Patastenmäkeen 1960-luvun lopulla. Kirjassa Eerikan anoppi murhataan oudolla tavalla Riihimäellä ja riihimäkeläistä paikallisväriä löytyy runsaasti.

”Taksinkuljettaja katsoi minuun merkitsevästi hymyillen. ”Nytpä arvaan missä Upi on vuoden päivät luuhannu.”, ”Tää Jaska kuuluu samaan lentopalloporukkaan”, Unto esitteli. ”Mä näytänki kaupunkia, että kun neidistä tehtään rouva, osaa sitten lliikkuu täällä”, taksikuski sanoi. Näin lasitehtaita, kouluja, asetehtaan, puistot, hautausmaan. ”Patastenmäellähän te sit asutte?” taksimies kysyi ja Unto myönsi. Taksin ikkunasta näin isoja tontteja, joilla kasvoi vanhoja omenapuita, marjapensaita ja tietysti jokaisen nurkassa näkyi kukkiva perunapelto, suorat rivit porkkanoita, punajuuria, lanttuja. Sodan ruokapulan kokenut sukupolvi ei sietäny nähdä viljelemätöntä maata. Patastenmäen kaupunginosan talot näyttivät vaurailta ja hyvin hoidetuilta, hyvässä maalissa olevilta, mutta rintamamiestaloja siellä oli vain muutama.”

(Ravilo, Hilkka: Nimeltään Eerika, 2012, s. 159 – 160)

Juha Riikonen - Elämäni parketitJuha Riikosen kirjassa Elämäni parketit kirjoittaja kiertää eri tanssipaikoissa pitkin Etelä-Suomea. Usein hän käy myös tanssimassa suositulla Riutanharjun tanssilavalla Riihimäellä.

”Kävimme joskus loppukesästä vielä tutun kaverin kanssa Riihimäen Riutanharjulla. Lavojen konkari Esko Rahkonen orkestereineen esiintyi.”

”Tanssipaikka oli silloin kovin erilainen; aitaa vasten nojasi puoli tusinaa polkupyöriä, rinteessä oli ulkovessat eikä siiderin myynnistä ollut tietoakaan. Näin kun ulkona otettiin taskumatista.”

(Riikonen, Juha: Elämäni parketit, 2008 s. 16)

”Riutanharju on yhä keskellä metsää luonnon helmassa. Kaavoitus ei ole sinne yltänyt ja tuskin yltää myöhemminkään. Parkkipaikka on mäntykankaisen soraharjun päällä, joten se ei lainehdi kovillakaan sateilla. Mutta helteellä kumpu suorastaan risahtelee kuivuuttaan.”

(Riikonen, Juha: Elämäni parketit, 2008 s. 85)

”Riutan lavalla on keskellä näköalatasanne, hauska pyöreä tornimainen paviljonki, jossa voi parin metrin korkeudella istuskella ja seurata ihmisten menoa. Paitsi, että sen rakenne tukee katonharjaa, se laittaa tanssijat kiertämään salia ympyrämitassa. Pömpelin alla on kylmäkellari limsojen säilytystä varten.

Halkaisijaltaan viiden metrin lemmentorni luo myös omat ongelmansa. Lavan yhdellä sivulla on naisten osasto, joka on usean rivin mittainen. Parhaina iltoina sen ja pömpelin väliin jää niukasti tilaa ja siitä tulee kuin pullonkaula.”

(Riikonen, Juha: Elämäni parketit, 2008 s. 85 – 86)

Rikos rautateilläPetri Salinin novellissa Arnold J. Mälkönen saapuu junalla Riihimäelle. Kirja on kokoelma Kouvolan dekkaritapahtuman novellikilpailun parhaista vuodelta 2008.

Petri Salin: Seuraava juna

”Juna jarruttaa viimeisen kerran ja lopultakin ihmiset työntyvät ulos laiturille. Olemme perillä. Olemme saapuneet ihmiskunnan hikiseen kainaloon nimeltä Riihimäki. Missä muuallakaan Arnold J. Mälkönen–niminen mies voisi asua? Sisällä vaunussa Arnold J. on nukahtanut ja konduktööri käy ravistelemassa hänet hereille. Seuraa lyhyt mutta intensiivinen sanavaihto joka päättyy siihen, että Arnold työnnetään kovakouraisesti ulos junasta. Seuraan syrjemmältä pylvään takaa kuinka Arnold lentää ensin polvilleen ja kierähtää sitten selälleen. Arnoldin ovelta heitetty nahkasalkku osuu häntä päähän. Hän jää laiturille makaamaan ja juna ajaa puuskuttaen pois. ”

(Rikos rautateillä, toim. Ritva Sorvali, Maritta Naumanen, 2008 s. 221)

Hannu Salama - Lokakuun päiviäHannu Salaman realistisessa avioliittokuvauksessa Lokakuun päiviä kuvataan kirjailijan ja poliittisesti aktiivisen vaimon, Eijan, suhdetta, jota leimaavat niin alkoholi kuin uskottomuuskin. Eija kuvaa pakenemistaan toisen miehen, Pekan, luo Riihimäelle, jossa poiketaan Keskuskadulla sijainneessa legendaarisessa ravintola Keitaassa.

”Jatkan avioliittopuheita, kuvailen loistavaa tulevaisuutta, suurta traktorimyymälää R:mäen keskustassa, itseäni kunnioitettuna liikenaisena ja lujana vaimona. Käydään keskikaljalla. Tapaan P:n äidin. Nukutaan pari tuntia sammuksissa ja lähdetään Keitaaseen.”

(Salama, Hannu: Lokakuun päiviä, 1971 s. 146)

Arto Salminen - LahtiArto Salmisen kirjassa Lahti armeijassa oleva alokas ilmoittautuu vapaaehtoiseksi erikoiselle komennukselle keskelle metsää. Samaan aikaan alokkaan yksityisyrittäjä isä yrittää selvitä kasvavan epätoivon puristuksessa. Kirjassa liikutaan Hyvinkään ja Riihimäen seudulla ja muuallakin Etelä-Suomessa.

”Aloitin kierroksen Kehä kolmosen takaa, jatkoin Tuusulaan, Järvenpäähän, Jokelaan, Riihimäelle. Kävin Karavaanissa syömässä ja lähdin 54:sta myöten Oittiin, Järvelään ja sieltä Hollolaan.”

(Salminen, Arto: Lahti, 2004 s. 141)

”Ritva istui laiskanlinnassa kirja kädessään ja katsoi televisiota. Tuolin takana hyllyssä oli 21-osainen Tiedon Värikäs Maailma, jonka olimme ostaneet 70-luvun lopussa Riihimäen erämessuilta. Muistan vieläkin sen reppurin, joka houkutteli meidät asuntovaunuunsa. Se keitteli kahvia, tarjosi Marie-keksejä, jutusteli mukavia, esitteli kirjasarjoja, kertoi kohtuullisista kuukausieristä ja otti tilauksia vastaan.”

(Salminen, Arto: Lahti, 2004 s. 145)

Salla Simukka - Musta kuin eebenpuuSalla Simukan nuorten menestyssarjan tarina alkaa Punainen kuin veri -kirjasta. Lumikki Andersson on käynyt koulua Riihimäellä ja siirtynyt ilmaisutaidon lukioon Tampereelle. Näin Lumikki muistelee Riihimäen aikaa.

”Hänen ei tarvinnut enää olla Riihimäellä. Hän oli hakenut ilmaisutaidon lukioon päästäkseen pois sieltä. Vanhempien olisi voinut olla vaikea hyväksyä muuttoa Tampereelle muussa tapauksessa, mutta tavoiteltu paikka erikoislukiossa oli tarpeeksi hyvä syy.”

(Simukka, Salla: Punainen kuin veri, 2013 s. 27)

”Lumikki Andersson. Suomenruotsalainen Riihimäeltä.
Se jolla on punnittu mielipide joka asiaan.”

(Simukka, Salla: Punainen kuin veri, 2013 s. 30)

Sarjan kolmannessa osassa Lumikki muistelee Riihimäkeä.
”Riihimäkeen liittyy Lumikilla vain hyvin harvoja valoisia muistoja. Yksi niistä oli Riihimäen Teatterista, jossa Lumikki oli ollut katsomassa näytelmää yhdeksänvuotiaana.”

(Simukka, Salla: Musta kuin eebenpuu, 2014 s. 45)

Jarkko Sipilä - Karu keikkaJarkko Sipilän dekkarissa Karu Keikka Huhta-niminen rikollinen istuu tuomiotaan Riihimäen vankilassa. Helsingin rikospoliisit selvittävät sisäministeriön poliisivirkamiehen kuolemaa ja käyvät useampaan kertaan kuulustelemassa Huhtaa.

”Parkkipaikka oli soraa. Riihimäen vankilan muuri oli tyly. Sörkän punatiilisessä oli sentään jotain perinteistä, mutta Riksun betoninen oli vain luotaantyöntävä. Se oli tietysti tarkoituskin. Muurin takaa näkyi rapistunut keltatiilinen päärakennus. Vankila sijaitsi paikallisen varuskunnan kupeessa Tienhaaran kaupunginosan pohjoispuolella. Osuva paikka, Kohonen ajatteli.”

(Sipilä, Jarkko: Karu keikka, 2003, s. 51)

”Kohonen tuli vankilan portille. Riihimäen vankila kuului kolmen jyrkän talon rinkiin. Sen ohella vaarallisimpia vankeja säilytettiin Turun Kakolassa ja Helsingin Sörkassa. 1930-luvulla valmistuneen Riihimäen vankilan erikoisuus oli se, että sen puusepänverstaassa valmistettiin saunajakkaroita.”

(Sipilä, Jarkko: Karu keikka, 2003, s. 56)

Anja Snellman - PääomaAnja Snellmanin kirjan Pääoma kannessa on kuva Riihimäen asemalta ja myös tekstissä on pieni kohtaus Riihimäen asemalaiturilta. Pääomassa Anja Snellman kirjoittaa isosiskonsa Marun elämänvaiheiden kautta sukunsa historiaa.

”Seisomme Riihimäen asemalla ja Ruslan ottaa kuvan pienellä Imperial-merkkisellä laatikkokamerallaan.
Poikajengi vislaa kellon alla. Jonkun käsi vispaa korvan vieressä ja osoittaa meitä. Sormella osoittaminen on rumaa, Ludmila on sanonut. Nenän kaivaminen on rumaa, on myös sanottu. Mutta minä sanon että julkisilla paikoilla venäjän puhuminen on rumaa.
Minua ei kuunnella.
Seisomme Riihimäen asemalla ja Ruslan sanoo Marulle kirkkaalla venäjän kielellä: menepä sinä siitä hetkeksi syrjemmäs.
Se on pitkä hetki.
Seisomme Riihimäen asemalla, minä kuvassa matkatavaroiden kanssa ja Maru kuvan ulkopuolella, yksin.

(Snellman, Anja: Pääoma, 2013, s. 101-102)

Anni Swan - Iris rukkaAnni Swanin Iris rukassa pysähdytään Riihimäen asemalla ja pohditaan poikkeamista kuuluisaan asemaravintolaan junamatkalla Helsinkiin.

”Kello soi, juna seisahtui Riihimäellä. Tytöt nousivat ja lähtivät jaloittelemaan.
– Ettekö tule juomaan teetä? kysyi vieras tyttö.
– En, vastasi Kaarina, – Olemme pian Helsingissä. Hän päätti säästää rahojaan, olihan hänellä Lanterin mainioita omenoita ja Marin makeita piirakoita.”

(Swan, Anni: Iris rukka, 1955 s. 87)

Jari Tervo - MyyräJari Tervon Myyrän päähenkilö Suojeluspoliisin etsivä, vanhan kommunistisuvun perillinen, Jura Karhu saa tehtäväksi paljastaa vakoilijan vallan korkeimmalta huipulta. Romaanissa mainitaan myös Riihimäen varuskunta, jonne hänen kommunismin vuoksi vangittu setänsä Akilles Karhu siirrettiin kesällä 1941.

”Runsaan parin kuukauden jälkeen setä junailtiin Riihimäelle, kun porvarit keksivät lähettää kommunistit rintamalle sotimaan armasta Neuvostoliittoansa vastaan.”

(Tervo, Jari: Myyrä, 2004 s. 45)

”Äkkiä kokoon äkseerattu epäisänmaallinen ja epärehellinen rangaistusosasto käsitti kolmisensataa kommunistia ja nelisensataa muuta roistoa, kuten osastoa johtava majuri Pärmi karjahteli Riihimäen varuskunnan pihalla. Hän potki vimmoissaan kasarminpihan hiekkaa ja nostatteli pölypilviä.”

(Tervo, Jari: Myyrä, 2004 s. 45 – 46)

Markku Turunen - Vettä kevyempääMarkku Turusen veijariromaanissa Vettä kevyempää haetaan pirtulasTurunen: Vettä kevyempääti Riihimäeltä Savonlinnaan.

”Dörtsin ohjeitten mukaisesti Kyösti pysäköi ison pakettiauton Riihimäen rautatieaseman parkkipaikalle, se mahtui juuri ja juuri parkkiruutuun. Hän oli itse kunnostanut auton hevosenkuljetusta varten. Hän jätti avaimen auton vasemman eturenkaan päälle ja käveli muutaman korttelin matkan paikalliseen kuppilaan. Hän tervehti siilitukkaista ja tanakkaa portsaria ja kertoi tulleensa Dörtsin asemesta.”

(Turunen, Markku: Vettä kevyempää, 2001 s. 12)

Antti Tuuri - Suuri viljajuna SiperiastaAntti Tuurin Suuri viljajuna Siperiasta kertoo viljalastin tuomisesta Siperiasta Suomeen. Helmikuussa 1918 senaattia johtanut Oskari Tokoi lähetti kolme junaa Siperian Omskiin noutamaan Leninin lupaamaa viljalastia nälänhätään ajautuneeseen Suomeen. Yhden junan päälliköksi lähti tunnettujen punaisten päälliköiden Eino ja Jukka Rahjan veli, Jaakko Rahja. Teos kuvaa lähes neljäntuhannen kilometrin vaiherikasta matkaa läpi Venäjän. Onnistuneen matkan helpottuneita tunnelmia kuvataan Riihimäen aseman pysähdyksessä.

”Lahdessa saatiin tieto, että Kullervo Manner ja Lindqvist olisivat meitä Riihimäellä vastassa. Riihimäen asemalla oli paljon väkeä, kun ajettiin juna asemalaiturin eteen. Menin ensimmäisenä ulos asemalaiturille ja tervehdin Manneria ja Lindqvistiä kädestä pitäen, ja muutkin miehet ehtivät junasta asemalaiturille. Sitten puhui Lindqvist, joka kiitti meitä uroteostamme ja ylisti rautatieläisiä ja heidän ammattitaitoaan ja rohkeuttaan, jota ilman lähes neljäntuhannen kilometrin mittainen matka Siperiaan ei olisi ollut mahdollinen.”

(Tuuri, Antti: Suuri viljajuna Siperiasta, 2009 s. 198 – 199)

Vesa Vanhanen - Seitsemän oikeinVesa Vanhasen jännitysromanissa Seitsemän oikein rikosylikonstaapeli Pekka Konttinen saapuu kollegansa kanssa Riihimäelle haastattelemaan Hämeenkoskella tapahtuneen murhan todistajaa Timo Katajaa. Vesan Vanhanen asuu Lahdessa, mutta opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia Riihimäellä.

”He ajoivat Riihimäelle tietä 54. Ajomatka ei tarjonnut kummoisia nähtävyyksiä. Paljon peltoa, mutta vain vähän järviä.”

(Vanhanen, Vesa: Seitsemän oikein, 2013 s. 221)

”Timo Kataja asui pienessä kaksiossa Riihimäen keskustassa K-kaupan naapurissa. Konttinen sai auton parkkiin talon pihalle, mitä voi pitää pienenä ihmeenä. Vieraspaikkoja oli vain kaksi ja toinen niistä oli onnekkaasti vapaana.”

(Vanhanen, Vesa: Seitsemän oikein, 2013 s. 222)

Kirjailijoiden kokemuksia Riihimäellä

Kirjailija, kriitikko ja lehtimies Jarno Pennanen kuvaa lähes runollisesti saapumistaan Riihimäen vankilaan toukokuisessa lumisateessa. Jarno Pennanen tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta jatkosodan aikana. Toukokuussa 1944 hänet siirrettiin Turun lääninvankilasta Riihimäen keskusvankilaan. Riihimäellä hän kirjoitti runosarjaansa Jeremiaan murhe (1945). Vankilan ristikkoikkunoiden läpi näkyvät suuret kuuset, joiden latvojen värit vaihtuvat säätilan ja valaistuksen myötä. Joskus tuulessa ”ne huojuvat kuin runnellut tai puolikuolleet” tai tyynenä päivänä ”Nyt ovat kuuset Tahpanheen muurilla sinipunaiset. Ne ovat kuin intiaanipäälliköitä juhlapuvuissaan”. (s. 367)
Jarno Pennanen oli naimisissa riihimäkeläiskirjailija-runoilija Anja Vammelvuon kanssa.

”Riihimäki

Aina tapahtuu odottamatonta. Riihimäelle tultiin niin myöhään, että jouduin ”matkustavien” puolelle näine tavaroineni. Tulo oli unohtumaton, sakeaa lumiräntää satoi kevään kellertäville koivunlehdille ja vihreään oraaseen. Maisema oli jollain tavoin epätodellinen, satumaisen näköinen, hurmaava ja samalla pelottava, vähänkin pakkasasteita ja tuo kauneus olisi muuttunut kuolemaksi.
Siitä olisi pitänyt maalata taulu: Suomen kevät. Mutta itse luonnonilmiö on niin harvinainen, että en ole nähnyt sitä koskaan maalattuna.
Sitten tulo pihalle, korkeat muurit, suuri rakennuskompleksi, ikkunat.
Ja lopulta halli ja sellien ovet ulkoa aivan kuin ensi luokan hotelleissa.
Ja sitten unohduin hetkeksi katselemaan huonetta. Karkeasti mukkuraisiksi rapatut vaaleansiniset seinät, vihertävän harmaa, syvä ovenpieli, oranssinvärinen lista ja beigeharmaa ovi. Ensi kerran näin vankilarakennuksessa jotain joka oli tarkoitettu ilahduttamaan ihmistä.”

(Pennanen, Jarno: Tervetultua tervemenoa : Jarnon saaga 2, 1970 s. 349 – 350)

Runoilija Arvo Turtiainen oli vangittuna Riihimäen keskusvankilassa tammikuusta kesään 1943. Häntä syytettiin osallistumisesta maanpetokselliseen toimintaan.

”Vankila yllätti siisteydellään ja ajanmukaisuudellaan. Sitten muistin joskus lukeneeni jostain, että Riihimäki on mallivankila ja että kaikki vankilaoloista kiinnostuneet ulkopuoliset, turistit, ulkomaalaiset vankila-alan erikoistuntijat ym. tuodaan Riihimäelle tutustumaan Suomen erinomaisiin vankilaoloihin.”

(Turtiainen, Arvo: Ihminen n:o 503/42 : Erään kokeen päiväkirja, 1966 s. 204)

”Sellini on valoisa, ilmava ja siisti, suorastaan hotellimainen Katajanokan täikaapin ja Turun kostean hämärähuoneen rinnalla. Selli ikkuna on ihmismäisellä korkeudella, joten ei tarvitse nousta jakkaralle ulos kurkistaakseen. Näköala tosin aukeaa vain hiekoitetulle pihamaalle, jota saartaa muutaman kymmenen metrin päässä kohoava korkea muuri. Mutta muuri on valkoiseksi rapattu, kuten kaikki seinäpinnat täällä, ja sen takana muurinharjan yläpuolella kohottavat kuuset keihäslatvuksiaan kohti vapaana avartuvaa taivasta. Ellei selli olisi kylmä, viihtyisin mainiosti. Ellei minulla olisi nälkä, yrittäisin jonakin tuokiona uskaltaa olla onnellinen.”

(Turtiainen, Arvo: Ihminen n:o 503/42 : Erään kokeen päiväkirja, 1966 s. 204 – 205)

Onerva ja Leino Riihimäellä

Kaksi kiintoisaa Riihimäellä päivättyä kirjettä 1900-luvun alkuvuosilta on pala suomalaista kirjallisuushistoriaa. Runoilija L. Onerva vietti alkuvuodesta 1907 muutaman viikon Riihimäellä kirjoittaen isälleen:

”Täällä Helsingissä tulee ihminen aina häirityksi joko yhdellä tai toisella tavalla ja tuollaista tehtävää suorittaessaan minun täytyy saada olla aivan yksin ilman pienimpiäkin vaikuittimia ulkoapäin…Riihimäellä kuuluu olevan hyvä kortteeri saatavissa ja täydellinen rauha. Ventovierasten ihmisten kanssa ei tarvitse puhua sanaakaan.”

(Kortelainen, Anna: Naisen tie, 2006, s. 225)

L. Onerva kirjoitti Riihimäellä oleskellessaan Mirdjaa.

Eino Leino on päivännyt kirjeen Aino Kallakselle Riihimäellä 25.6.1917. Hän kirjoittaa:

”Olen kesämatkoilla, sain valmiiksi ”Alla kasvon …” Nyt laiskottelen suunnattomasti. Enpä muista milloin minulla olisi ollut näin huoleton kesä edessäni…Lähden piakkoin aina kauemmas pohjoiseen, ehkä Kajaaniin saakka”…

(Leino, Eino: Eino Leinon kirjeet Aino Kallakselle, ystäville ja yhteisöille, 1962, s. 21, 23)

Onerva ja Leino saattoivat viipyä Riihimäen kuulussa Olivia Axeenin Rautatienhotellissa, jonka yläkerroksissa on kerrottu asuneen kuuluisia helsinkiläisiä kirjailijoita kirjojaan viimeistelemässä. Hotellin vieraskirjat ovat kadonneet, mutta täysin mahdollista on, kuten kirjeetkin osoittavat, että Onerva ja Leino oleskelivat viihtyisässä puistojen ympäröimässä hotellissa. (Hämeenmaa 11 : Penttilä, Olavi: Riihimäki – ravintola-asema, 1962 s. 53)


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0