Avoimet työpaikat

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Piikinmäen päiväkotiin (haku päättyy 24.5.2019 klo 12)

Riihimäen kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialueella, Piikinmäen päiväkodissa, on haettavana kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tointa 1.8.2019 alkaen.

Piikinmäen vuorohoitoa tarjoavassa päiväkodissa toimii viisi lapsiryhmää, joista yksi on esiopetusryhmä. Päiväkodin arjessa työskennellään tarvittaessa 24/7 perheiden tarpeisiin vastaten. Työskentelemme yli ryhmärajojen etenkin aikaisissa aamuissa, myöhäisissä illoissa ja viikonloppuisin.

Haemme joustavaa, erinomaiset vuorovaikutustaidot omaavaa henkilöä, joka sujuvasti kantaa vastuuta vuorohoidon vaihtelevassa arjessa eri työskentelytiimien ja lapsiryhmien kanssa. Edellytämme hakijalta vankkaa kokemusta vuorohoidosta ja valmiutta työskennellä päiväkodin aukioloaikojen mukaisesti yksin ja vaihtuvissa tiimeissä. Arvostamme oma-aloitteista ja muutoksiin mukautuvaa, ratkaisukeskeistä työotetta ja hyvää paineensietokykyä. Sitoutuneisuus varhaiskasvatussuunnitelman mukaiseen toimintaan, sensitiivisyys ja halukkuus työn kehittämiseen ovat meille myös arvokkaita asioita.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.

Ennen työsopimuksen solmimista valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Työaika toimessa on 38,75h/vko. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Työnantajakuvaus
Riihimäen kaupungin työntekijänä pääset kehittämään noin 30 000 asukkaan edelläkävijäkaupunkia. Tavoitteenamme on toimia ja palvella iloisella asenteella. Kiertotalous, robotiikkaopetus ja nuorisoteatteri ovat tärkeitä vahvuuksiamme. Riihimäelle on helppo tulla vajaassa tunnissa joka puolelta Etelä-Suomea. Kaupunkimme on ihmisenkokoinen, kaikki tärkeä on kävelymatkan päässä. Riihimäen kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot
Lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Anne Luostarinmäki puh. 050 3475452 ja sähköpostitse anne.luostarinmaki(at)riihimaki.fi. Voit myös postittaa hakemuksesi osoitteella Anne Luostarinmäki, Piikinmäen päiväkoti, Peltokuja 4, 11130 Riihimäki.

Työ alkaa: 1.8.2019
Palkkaus: KVTES:n mukainen
Työavain: 233465
Haku päättyy: 24.5.2019 12:00
Työsuhteen kesto: Vakinainen
Työn luonne: Kokoaikatyö, Vuorotyö


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.