Europarlamenttivaalit toimitetaan su 26.5.2019 ja ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 15.-21.5.2019. Kaupunginhallitus on päättänyt 14.1.2019 § 7, että vaalien ulkomainonta alueilla, jotka ovat kaupungin hallinnassa ja määräysvallassa aloitetaan viikkoa ennen  vaalien ennakkoäänestyksen alkua 8.5.2019 lukien ja edellyttää, että mainokset poistetaan vaalipäivää seuraavana päivänä.

Teknisen johtajan päätös ulkomainonnasta 32/2019

Vaalimainonnan yleisohje vuoden 2019 europarlamenttivaalien ulkomainonnassa Riihimäellä

Riihimäen kaupungin asemakaava-alueella on käytössä keskitetty vaalimainonta kaupungin omistamissa kehikoissa seuraavin ehdoin:

  • Kaupungin toimesta pystytetään kaupungin alueelle vaalimainostelineitä siten, että jokaiselle puolueelle ja valitsijayhdistykselle on varattu yhtä monta paikkaa.
  • Kaupunki huolehtii kehikkojen paikalleen toimittamisesta ja poistamisesta määräaikana.
  • Mainosten liimaamisesta, paikalleen asettamisesta, huoltamisesta ja poistamisesta sekä mainosten taustalevystä vastaavat puolueet ja valitsijayhdistykset.
  • Telineessä paikat määräytyvät vasemmalta oikealle siinä järjestyksessä kuin ehdokkaat ovat ehdokaslistojen yhdistelmässä.

Opaskarttalinkki vaalimainospaikoille:
https://kartta.riihimaki.fi/ims?layers=Opaskartta&request=search,vaalimainospaikat

Vaalimainonta asemakaava-alueen ulkopuolella on puolueiden ja valitsijayhdistysten hyväksymillä julisteilla seuraavin ehdoin:

  • Mainonta kielletään liikennemerkkipylväässä ja kaupungin omistamissa rakennuksissa ja aidoissa sekä kaupungin silloilla ja valaisinpylväissä, joissa on mainostoimistolle vuokrattuja mainoksia.
  • Kasvaviin puihin mainoksia saa kiinnittää ainoastaan narulla.
  • Yksityisten omistamilla alueilla ja rakennuksissa, aidoissa jne. tapahtuvaan mainontaan on saatava kiinteistön omistajan tai haltijan lupa.
  • Mainokset tulee kiinnittää siten, etteivät ne haittaa liikennettä ja näkyvyyttä.

Lisätietoja:
kunnossapitovastaava Arto Rämäkkö
p. 019 758 4933 tai
arto.ramakko(at)riihimaki.fi

 

 

 

 


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0