Salonen Erja
Työnsuunnittelija
Hallinto ja konserni -toimiala/ Työllisyyspalvelut
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen Matkakeskuksen Liikeradalla järjestetään jo toistamiseen keskiviikkona 8.11.2023 rekrytointitapahtuma RekryRehvit kello 12–16. Tilaisuus on suunnattu työttömille, työttömyysuhan alla oleville (lomautetut, valmistumassa olevat opiskelijat sekä määräaikaisen työsuhteen loppuvaiheessa olevat) sekä osa-aikatyössä työskenteleville työnhakijoille.
”Tapahtumassa pääsee tapaamaan työnantajia ja tutustumaan avoimina oleviin työpaikkoihin sekä osallistumaan työhaastatteluihin”, tapahtuman järjestelyjä koordinoiva Erja Salonen kertoo.
RekryRehveillä on mukana kymmeniä eri toimialojen työnantajia, jotka etsivät työntekijöitä. Tapahtumassa etsitään osaajia muun muassa logistiikan, varhaiskasvatuksen, myynnin, siivouspalveluiden sekä metalli- ja hoiva-alan tehtäviin. Lisäksi paikalla on henkilöstövuokrausyrityksiä. Myös Riihimäen kaupunki, Lopen ja Hausjärven kunnat ovat esittelemässä avoimia työpaikkojaan.
Päivän aikana saat myös tietoa muun muassa työllistymisestä, työn hakemisesta, oppisopimus- ja rekrykoulutuksista sekä esimerkiksi ansioluettelon tekemisestä.
Tapahtuman avaa TE-toimiston palvelujohtaja Pekka Voutilainen. Tapahtuma on maksuton.
Tapahtuman järjestävät Riihimäen kaupungin työllisyyspalvelut, Hämeen TE-toimisto, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy, Hyria, Riihimäen Yrittäjät ry sekä Lopen ja Hausjärven kunnat.
Aika: Keskiviikko 8.11.2023 kello 12–16
Paikka: Matkakeskuksen Liikerata, Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki
Katso tarkemmat tiedot Facebook-tapahtumasta.
Työnsuunnittelija
Hallinto ja konserni -toimiala/ Työllisyyspalvelut
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Työskentele ja yritä ,
Avainsanat: Matkakeskus , Messut , RekryRehvit , Rekrytointi , Työllisyyspalvelut ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista