Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Sosiaali- ja terveystoimialalla useita muutoksia koronatilanteen vuoksi

5.1.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Korona

Koronaepidemia on vaikeuttanut huomattavasti Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan palveluiden järjestämistä. Lähes kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköissä on koronapositiivisia tai altistuneita työntekijöitä tai asiakkaita.

”Omikronin seurauksena tilanne elää koko ajan. Tietoomme tulee päivittäin uusia tartuntoja tai altistumisia, joten palveluiden järjestämisen näkökulmasta tilanne on kriittinen. Tilannetta vaikeuttaa terveyskeskuksen koronan tartunnanjäljityksen ruuhkautuminen ja koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa vaivaava henkilöstöpula”, sosiaali- ja terveysjohtaja Jouni Sakomaa kertoo.

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä on tiedottanut tartunnanjäljityksen ruuhkautumisesta useaan otteeseen vuoden 2021 lopussa ja vuoden 2022 alussa. Lisäksi terveyskeskus tiedotti vuoden vaihteessa ongelmista perusterveydenhuollon palveluiden järjestämisessä. Koronaepidemian ja koronarokotusten vuoksi terveyskeskus rajaa 17.1. alkaen kiireetöntä vastaanottoa sekä neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintaa.

Henkilöstön riittävyyden ja palveluiden saatavuuden takaamiseksi myös Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala valmistautuu tekemään kaikkia tilanteen vaatimia toimenpiteitä.

”Valmistautumisen tavoitteena on selvittää ja turvata kaupungin kriittisten sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuus tilanteessa, jossa henkilöstöä ei ole riittävästi normaaliin toimintaan. Tilanteen seurauksena voimme esimerkiksi joutua sulkemaan yksikköjä tai muuttamaan yksittäisten asiakkaiden hoitojärjestelyjä tilapäisesti tai pysyvästi. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi yksittäisten kotihoidon asiakkaiden siirtäminen ympärivuorokautisen hoidon yksiköihin. Muutoksista keskustellaan asiakkaan ja omaisten kanssa”, Sakomaa sanoo.

Muut sosiaali- ja terveystoimialan toimenpiteet koronaepidemian vuoksi:

  • Yhteisötalo Riksula on suljettuna 23.1.2022 saakka.
  • Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään ainoastaan etänä 31.1.2022 saakka.
  • Nuorille aikuisille kohdennetun vertaisryhmän toiminnan aloitus siirtyy helmikuun alkuun.
  • Muistisairaiden päivätoiminta on suljettu tällä hetkellä 9.1.2022 saakka. Tilannetta tarkastellaan uudelleen loppuviikon aikana.
  • Kotihoidon käyntejä voidaan joutua lyhentämään ja kaikkia käyntejä ei välttämättä pystytä tekemään. Omaisten toivotaan pitävän aktiivisesti yhteyttä läheisiinsä ja auttavan mahdollisuuksien mukaan kotihoidon työntekijöitä läheistensä hoidossa.
  • Asumisyksiköissä on yksittäisten asukkaiden ja yksiköiden vierailurajoituksia ja
    -suosituksia sekä karanteeniin määrättyjen osalta vierailukieltoja. Yksiköt tiedottavat asiakkaiden lähiomaisia rajoituksista ja kielloista.

Samalla kaupunki on aloittanut kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa olevien rokotesuojaan liittyvän selvitystyön. Työ liittyy eduskunnan 28.12.2021 hyväksymään tartuntatautilain väliaikaiseen muutokseen, jonka seurauksena sosiaali- ja terveydenhuollon lähikontaktia vaativissa palveluissa saa käyttää vain erityisestä syystä henkilöä, jolla ei ole lain edellyttämää suojaa.