Hyppää sisältöön

Riihimäen lukiossa koronatartunta – alle 5 prosenttia lapsista ja nuorista karanteenissa

24.5.2021 Tiedotteet

Tiedotetta korjattu 24.5. kello 15.30: Pohjolanrinteen koululla on asetettu karanteeniin 72 lasta ja 11 aikuista. Lisäksi korjattu karanteeniin asetettujen kokonaismäärää.

Riihimäen lukiossa on asetettu karanteeniin kuusi nuorta tartuntataudeista vastaavan lääkärin suosituksesta ja varotoimenpiteenä. Taustalla on yhden opiskelijan positiivinen koronavirustartunta. Altistuminen on tapahtunut keskiviikkona 19.5. Karanteeni päättyy 2.6. Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä on kartoittanut altistuneet sekä ottanut tai ottaa heihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Alle 5 prosenttia karanteenissa

Riihimäen varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa on viime ja tämän viikon aikana asetettu karanteeniin 232 lasta ja nuorta ja 35 työntekijää. Tämä tarkoittaa, että varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukio-opetuksen piirissä olevista riihimäkeläisistä lapsista ja nuorista alle viisi prosenttia on tällä hetkellä asetettu karanteeniin.

Aiemmin kerrotun mukaisesti

  • Eteläisellä koululla on asetettu karanteeniin 34 lasta ja 4 aikuista,
  • Uramon varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa 68 lasta ja 7 aikuista,
  • Herajoen koululla 52 lasta ja 4 aikuista, ja
  • Pohjolanrinteen koululla 56 lasta ja 10 aikuista.

Uramon osalta tiedot ovat päivittyneet viikonlopun aikana siten, että karanteenissa on tällä hetkellä seitsemän aikuisen sijasta 14. Lisäksi Herajoen koulun aikuisista kuusi on karanteenissa aiemmin tiedotetun neljän sijaan. Lisätty 24.5. klo 15.30: Pohjolanrinteen koululla karanteenissa on 56 lapsen ja 10 aikuisen sijasta 72 ja 11.

Tartunnat samaa ketjua

Eteläisen, Uramon, Herajoen, Pohjolanrinteen ja lukion koronavirustapaukset liittyvät kaikki samaan tartuntatautiketjuun.

”Tartuntatautilanteen näkökulmasta tässä vaiheessa ei ole tarvetta siirtyä etäopetukseen, sillä kouluilla ei ole todettu yhtään sisäisiä tartuntoja. Näyttää siltä, että karanteenitoimenpiteet ovat riittäviä. Tilanne elää koko ajan, joten tilannetta arvioidaan jatkuvasti”, johtajaylilääkäri Jarmo Lappalainen Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymästä kertoo.

Lopullisen päätöksen kokonaisen koulun mahdollisesta etäopetukseen siirtämisestä tekee kaupunginhallitus. Riihimäen kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä seuraa ja arvioi tilannetta säännöllisesti.

”Noudatamme opetuksen järjestämisessä Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksia, joiden mukaan opetus järjestetään lähiopetuksena mahdollisimman pitkään. Etäopetukseen siirtyminen on viimeinen vaihtoehto. Mikäli lähiopetuksen järjestäminen vaarantuu esimerkiksi opetushenkilöstön karanteenimäärien vuoksi, siirrymme etäopetukseen. Suhtaudumme tilanteeseen vakavasti ja teemme kaikkemme leviämisten ehkäisemiseksi”, sivistysjohtaja Jarkko Niiranen Riihimäen kaupungilta sanoo.

Riihimäen kaupunki ja terveyskeskuksen kuntayhtymä muistuttavat kaupunkilaisia käsihygienian, maskin käytön ja turvavälien tärkeydestä. Lisäksi kaupunkilaisia kehotetaan hakeutumaan viipymättä koronatestiin oireiden ilmaannuttua.

Lisätietoja:
Johtajaylilääkäri Jarmo Lappalainen, Riihimäen seudun terveyskeskus, puh. 019 758 5510
Sivistysjohtaja Jarkko Niiranen, Riihimäen kaupunki, puh. 050 526 3175