Hyppää sisältöön

Joulukausi avataan 26. marraskuuta

22.10.2021 Tiedotteet Koe ja näe Kulttuuri Tapahtumat

Valaistu joulukuusi pimeällä Granitin aukiolla.
Ohjelmallinen joulutapahtuma järjestetään Granitin aukiolla. Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunki järjestää iloisen ja ohjelmallisen joulukauden avauksen Granitin aukiolla perjantaina 26.11.2021 kello 18–20.

Tänä vuonna kaupunki toteuttaa vuoden 2019 osallistuvan budjetoinnin ideakeruussa voittaneen, nyt jo yhdeksänvuotiaan Lumi Hyytiäisen ehdotuksen, jossa hän toivoi Riihimäelle joulutapahtumaa. Hyytiäinen toivoi tapahtumaan riisipuurotarjoilua, yhteislaulua ja joulupukkia.

Riihimäkeläiset äänestivät Lumi Hyytiäisen idean toteutettavaksi ja tapahtuma sai osallistuvasta budjetista 2500 euron toteutusrahan. Tapahtumaa ei voitu järjestää viime vuoden jouluna koronapandemian rajoitusten vuoksi.

Joulutapahtuman ohjelma:

Kello 18. Tervetuloatervehdys, kaupunginjohtaja Jere Penttilä

Kello 18.15. Yhteislaulua ja joulupukki saapuu lavalle.

Kello 18.30. Tanssikoulu Dance Arten Nuput esittävät Linna-tanssin Lumikuningatar-musikaalista.

Tanssikoulu St Stepin Ministep duo Bond Girls esittää Pekka, isoisä ja susi -tanssin Pekka ja susi -esityksestä.

Kello 18.55. Musiikkia, leikkiä ja yhteislaulua. Riihimäen Musiikkiopisto sekä Riihimäen työväenyhdistyksen ja Rautatieläisten soittokunnat.

Kello 19.20. Hyvän joulun julistus.

Kello 19.30. Joulutanssit. Seppo Lankisen harmonikka soi.

Kello 20. Tapahtuma päättyy joululauluun ja joulufanfaariin.

Joulupukki ja tontut ovat tavattavissa koko tapahtuman ajan. Lisäksi Poro-poni kyydittää lapsia maksutta.

Riihimäen kaupunki tarjoaa tapahtumassa joulupuuroa (1200 annosta) ja Riihimäen Yrittäjät ry tarjoilee glögiä ja piparia.

Granitin aukiolla on myös Kotikirkon jouluseimi sekä 4H-yhdistyksen pop up -kahvila. Myös SPR on paikalla ja Riihimäen kaupungin nuorisopalvelut on mukana leikittämässä lapsia ja tuomassa joulumieltä.

Tapahtuman juontaa joulukuusi.

Huomioi, että Granitin aukion pysäköintialue on suljettu liikenteeltä tapahtuman aikana.