Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Oravan päivä Suomen Metsästysmuseossa 12.10. klo 10-16

12.10. 10:0016:00

Oravan päivänä kannattaa tulla retkelle museoon koko perheen voimalla! Museoon on vapaa pääsy ja luvassa on mukavaa ohjelmaa. Anna-Kaarina Jaakkola piirtää eläinaiheita kangaskasseihin, jollaisen pienet museokävijät saavat mukaansa. Piirtäjä on paikalla klo 10-13. Lisäksi peuramies Erkkiläinen kertoo tarinoita ja laulaa metsäisiä lauluja klo 10.30, 11.30 ja 13. Nuotiopaikalla ja grillikodassa pidetään tulia eväshetken viettämistä varten ja Supermarket Kumela tarjoaa makkarat 200 ensimmäiselle kävijälle.

Ohjelmassa on myös varsin arvovaltaista toimintaa. Metsästysmuseon, Suomen Metsästäjäliiton ja Suomen Puukkoseuran metsästysveitsikilpailun palkinnot jaetaan kello 14. Kolme parasta palkitaan rahapalkinnoilla. 1. palkinnon (1 000 €) voitti Jari Liukko, 2. palkinnon (500 €) Janne Kilpinen ja 3. palkinnon (300€) Erik Nylund. Kaikki kilpailuun osallistuneet veitset ovat esillä vuoden loppuun saakka. Vuodenvaihteeseen asti jatkuu myös Pekka Poutiaisen taidenäyttely Elämänpeli. Näyttely keskittyy saalistajan ja saalistettavan keskinäisen kamppailun ratkaiseviin hetkiin.

Oravan päivä oli aikoinaan oravanmetsästyksen aloituspäivä. Sen ajankohta vaihteli eri puolilla maata sen mukaan, milloin katsottiin oravan talviturkin olevan valmis. Turkikset ja oravannahka niiden joukossa oli arvokasta kauppatavaraa, josta myös nykyinen raha-nimityksemme juontuu. Metsästysmuseo on sijainnut Riihimäellä vuodesta 1990 ja museon vuosipäivänä Oravan päivää on vietetty vuodesta 2000.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
12.10.
Aika:
10:00 – 16:00
Kotisivu:
http://www.metsastysmuseo.fi/tapahtumat/oravan-paiva/

Järjestäjä

Suomen Metsästysmuseo
Puhelin:
019 722 294
Kotisivu:
www.metsastysmuseo.fi

Tapahtumapaikka

Suomen Metsästysmuseo
Tehtaankatu 23 A
Riihimäki, 11910 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
019 722 294
Kotisivu:
www.metsastysmuseo.fi