Konserni- ja hallintopalvelut Sosiaalipalvelut Vammaispalvelut Yleinen

Tammikuussa kuljetuspalvelusta voi tilata myös pikamatkoja

Kuljetuspalveluasiakas voi 7.1.2019 alkaen tilata osan matkoista niin sanottuina pikamatkoina. Pikamatka tarkoittaa sitä, että etukäteistilausaikaa ei tarvita, vaan kuljetuksen voi saada hyvinkin nopeasti riippuen liikenteessä olevien taksien mahdollisuudesta vastata kyytitarpeeseen. Pikamatkat tilataan samasta numerosta kuin muutkin matkat.

Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalveluoikeuden omaava voi tilata neljä (4) yhdensuuntaista pikamatkaa kuukaudessa. Muut matkat tulee tilata kuten aiemminkin eli edellisenä päivänä tai viimeistään kaksi tuntia ennen haluttua matka-ajankohtaa. Pikamatkoja ei ole välttämätön käyttää, vaan kaikki matkat on mahdollista tilata edelleen hyvissä ajoin etukäteen. Myös pikamatkoilla kyydissä saattaa olla useampi matkustaja.

Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelumatkojen järjestämisestä on viime kesästä lähtien vastannut maakunnallinen kuljetuspalvelukeskus ylläpitäjänään Tampereen Aluetaksi.

Matkat tilataan kuljetuspalvelukeskuksesta numerosta 0100 4135 (aisti- ja puhevammaiset tekstiviestillä numerosta 046 920 0535) edellisenä päivänä klo 14 mennessä ja ennakoimattomat matkat viimeistään kahta tuntia ennen haluttua matka-ajankohtaa. Lisäksi on mahdollisuus tilata useita asiointi- ja virkistysmatkoja etukäteen pisimmillään kahden viikon ajalle.

Lisätietoja:

https://www.riihimaki.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/vammaispalvelut/kuljetuspalvelut/


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.