Haastekampanja

Siisti hyötyjätepiste SaarikadullaSiisti Riksu -kampanjaan haastetaan mukaan paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Ideana on ottaa osaa kampanjaan toteuttamalla ”siisti” ympäristöteko.

Ensimmäinen haastettu on jätehuoltoyhtiö Kiertokapula. Yhtiön toteuttamasta ympäristöteosta kerrottiin Aamupostin Siisti Riksu -palstalla 26.6.2008.

Haaste jatkuu edelleen, kun haastettu yritys haastaa edelleen jonkun toisen tahon. Myös seurat ja yhdistykset voivat esitellä ympäristötekojaan.

Haasteohjeet 2013

Haastetut tahot ja niiden toteuttamat siistit teot kootaan tälle sivulle.

Haasteet

  • Riihimäen kaupungin ympäristölautakunta haastoi kaikki kaupungin lautakunnat yhteiseen puidenistutustempaukseen perjantaina 11.9.2009 klo 12.00.
  • 31.3.2009 Kirjauksen päiväkoti siistii lähiympäristöään ja haastaa Kirjauksenmäen palvelukeskuksen mukaan Siisti Riksu -kampanjaan.
  • 20.3.2009 Riihimäen kaupungin kierrätyskeskus osallistuu haastekampanjaan ja haastaa Juppalantorin suurkirppiksen mukaan Siistin Riksun tekemiseen.
  • 30.11.2008 Ekokem vastasi Kiertokapulan haasteeseen esittelemällä vuosi sitten käynnistetyn jätevoimalan paikallisena ympäristötekona. ”Jätevoimalan vaikutus Riihimäen seudun ympäristöön on niin suuri, ettei mikään muu ympäristöteko yllä mittasuhteiltaan samalle tasolle”, uskoo Ekokemin kehityspäällikkö Jorma Manninen Aamupostin Siisti Riksu -palstalla. Kun jäte menee polttoon, on kaatopaikkojen tarve pienempi ja fossiilisia polttoaineiden käyttö lämmityksessä vähäisempää. Siisti Riksu -haasteen Ekokem jatkolähettää yhteistyökumppanilleen Muovix Oy:lle.
  • 26.6.2008 Kiertokapula heittää Siisti Riksu -haasteen Ekokemille. ”Ekokem hoitaa jätteenpolton, joten ajattelimme, että tästä tulisi luonteva jatkumo”, Kiertokapulan viestinnän suunnittelja Virpi Vuolahti kertoo.

OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0