Vanhuspalvelut

Senioripuistoiluun pieniä muutoksia heinäkuussa

Senioripuistoilua järjestetään tänä kesänä ensimmäistä kertaa, ja kokemukset ovat olleet erittäin hyviä. Puistoilu alkoi hienosti kauniissa kesäkuun auringonpaisteessa, ja kävijöitä on ollut runsaasti. Viikottain kävijöitä on ollut 140 –200, vaikka sadepäivät ja toisaalta kovat helteetkin ovat rajoittaneet osallistujamääriä.

Suosituimmiksi kohtaamispaikoiksi ovat osoittautuneet Bad Segebergin puisto, Vanha Tori ja Jukka Jalosen puisto. Toisaalta Istuinkiven liikuntahallin pihaan ja Kirjauksen hiekkakentälle ei monikaan löytänyt, joten niissä ei enää heinäkuussa puistoilla. Vastineeksi torilla tavataan tiistaisin pidemmän kaavan mukaisesti, kun puistoilu venyy torilla nelituntiseksi.

Heinäkuussa puistoilussa kahvitellaan, jutustellaan, kuunnellaan musiikkia ja nautitaan yhdessä olosta turvallisesti ulkoilmassa. Ohjelmassa on myös tuolijumppaa, leikkimielisiä tietokilpailuja sekä yhteislaulua. Välillä pelataan perinteisiä ja vähän erikoisempiakin pihapelejä. Myös esiintyjiä ja vierailijoita on luvassa. Koronarajoitusten hellittäessä kasvomaskit eivät ole enää käytössä, mutta noin metrin turvaetäisyyksistä, käsidesistä ja turvatanssista pidetään kiinni.

Senioripuistoiluun ovat tervetulleita kaikki seniorit! Jos et tunne itseäsi vielä senioriksi, kerro toiminnasta iäkkäämmille tutuillesi tai tulkaa vaikka yhdessä puistoilemaan.

Senioripuistoilu heinäkuussa:

Maanantaisin kello 12.30–14.30 Bad Segebergin puisto (lammen takana)
Tiistaisin kello 10–14 Riihimäen vanha tori (Torikuja)
Keskiviikkoisin kello 9–11 Piilipuisto (Sipusaarentie 31)
Keskiviikkoisin kello 12.30–14.30 Jukka Jalosen puisto (ent. Ankkapuisto)
Torstaisin kello 9–11 Itsenäisyyden puisto (Puistikko 9)
Torstaisin kello 12.30–14.30 Otsolan hiekkakenttä (Päivöläntien 22-24)
Perjantaisin kello 9–11 Kaupunginmuseon piha (Öllerinkatu 3)
Perjantaisin kello 12.30–14.30 Hirsimäen puisto (Koivukatu 7)

Löydät meidät myös somesta: Facebook.com/RakasSenioriRiksu

Lisätietoja:

Tiina Leiskamo
Kulmakunta-toiminnan ohjaaja
040 670 8513
Yritystalo, Eteläinen Asemakatu 4

Reija Lumivuokko
toiminnanohjaaja
040 6477 112
Eteläinen Asemakatu 4
Vapaaehtoistyö



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 1 Kyllä 2 Ei 1

Kommentit on suljettu.