Vanhuspalvelut

Senioriasumisen työpaja 19. maaliskuuta – tule mukaan!

Tiesitkö, että Euroopan Unionin väestöstä jo yli 200 miljoonaa on yli 50-vuotiaita? Tämä ikäryhmä tarvitsee asuinympäristöjä edistäviä innovaatioita, älykkäitä tuotteita ja palveluja.

Riihimäen Tilat & Kehitys järjestää yhteistyössä Hämeen Ammattikorkeakoulun kanssa työpajan osana BSR Interreg Osiris -kehittämishanketta perjantaina 19.3.2021 klo 9–11. Hankkeen tässä vaiheessa tavoitteena on validoida ja pilotoida kehitettyä Smart Silver Lab -ekosysteemimallia, joka tunnistaa ja yhdistää Kanta-Hämeen alueen toimijat yhteistyöverkostoon rakentamaan älykkäitä ikäystävällisiä asuinympäristöjä käyttämällä innovatiivisia tuote- ja palveluratkaisuja.

Työpajassa esittellään digitaalinen Silver Hub -alusta, jota kehitetään Smart Silver Lab -ekosysteemin toimijoille myös kansainvälistä yhteistyötä varten Itämeren alueella.

Tilaisuuteen kutsutaan alueen toimijoiden edustajia yrityksistä, koulutus-, tutkimus-, hallinto- ja rahoitusorganisaatioista sekä senioriedustajia, joilla on vahva loppukäyttäjän näkökulma. Mikäli aihe kiinnostaa sinua, ilmoittauduthan mukaan! Tiedustelut ja ilmoittautumiset 15. maaliskuuta mennessä: hanna.asare@gmail.com (osoite päivitetty 15.3.).

Rakennetaan yhdessä älykkäämpää, ikäystävällisempää asumisympäristöä!

Ohjelma:

  • Työpajan tavoitteet ja ohjelma
  • Älykkään ikäystävällisen asuinympäristön SSL-ekosysteemi ja sen toimijat Kanta-Hämeessä: esittely ja validointi, Kimmo Vänni, HAMK.
  • Avoimen SSL-ekosysteemin toiminnan visiointi: keskeiset toimijat, niiden roolit ja tehtävät. Tavoitteena asuinympäristöjä edistävät tuotteet ja palvelut senioreille sekä lisää liiketoimintaa alueelle. Osiris-hankkeen Innovaatio- ja Kiihdyttämö -ohjelmien esittely, Leena Lemola, RTOY
  • Digital Silver Hub (DSH), senioritalouden digialustan demoesittely

Osallistu täällä

Tervetuloa tutustumaan aiheeseen ja vaikuttamaan!



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 1 Kyllä 1 Ei 1

Kommentit on suljettu.