Hallinto- ja konsernipalvelut Yleinen

Riihimäki tarjoaa yrityksille joustoja poikkeustilanteessa

Riihimäen kaupunki ja sen konserniyhtiöt pyrkivät osaltaan helpottamaan yritysten tilannetta koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Kaupunki nopeuttaa laskujen maksuja ja myöntää tapauskohtaisesti vapautuksia vuokranmaksusta.

”Kaupunki kantaa vastuunsa siitä, että kaupungin elinkeinoelämä selviytyisi koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta mahdollisimman pienin vaurioin. Kaupunki ja sen konserniyhtiöt tulevat yrityksiä vastaan ja toimivat joustavasti yritysten taloustilanteen helpottamiseksi”, kaupunginjohtaja Sami Sulkko sanoo.

Kaupungin saamien ostolaskujen maksu hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja laskut pyritään maksamaan ennen eräpäivää. Kaupungin yrityksille lähettämien myyntilaskujen normaalia maksuehtoa pidennetään 21 vuorokaudesta 30 vuorokauteen.

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy antaa pyynnöstä rahoitusasiakkailleen lyhennysvapaata koronaepidemian ajalle.

Vuokrasopimuksiin muutoksia tapauskohtaisesti

Kaupungin suljettaviksi määräämissä kulttuuri- ja liikuntalaitoksissa vuokralaisina olevien vuokraa ei peritä ajalta, jonka tilat ovat kaupungin määräyksen nojalla suljettuina.

”Kaupungin ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n vuokrasopimuksiin voidaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella tehdä väliaikaisia muutoksia, mikäli yrittäjän liiketoiminta on merkittävästi kärsinyt tai kokonaan keskeytynyt koronaepidemian johdosta. Asiassa on noudatettava yrittäjien yhdenvertaista kohtelua sekä otettava huomioon yrityskohtaiset erovaisuudet niin toiminnan kuin olemassa olevan sopimuksen kannalta”, elinvoimajohtaja Mika Herpiö kertoo.

Vuokrasopimuksen mahdollisessa muuttamisessa huomioidaan koronaviruksen vaikutukset yritykseen ja sen toimialaan, mahdolliset toimialaan kohdistuvat valtion erityistukitoimet, yrityksen taloudellinen asema ja muut mahdolliset syyt.

”Sopimusmuutokset astuvat voimaan jo huhtikuun alusta ja ovat tässä vaiheessa voimassa kolme kuukautta”, Mika Herpiö sanoo.

Maksulykkäyksiä voidaan myöntää asiakkaille normaalin käytännön mukaisesti. Lykättyjen maksujen, kuten vuokrien, aikataulusta voidaan sopia erikseen tapauskohtaisesti enintään vuodeksi. Laskuista lähetetään toistaiseksi vain maksumuistutus. Perintäkirjeitä ei lähetetä.

Kaupunki suosittaa tytäryhteisöille näiden linjausten käyttöä omassa toiminnassaan soveltuvin osin. Tytäryhteisöjen suositetaan käyttävän tapauskohtaiseen harkintaan perustuvia joustoja, jotka voivat helpottaa ahdinkoon joutuneiden asiakkaiden ja sopimuskumppaneiden tilannetta. Tavoitteena on turvata sekä kaupungin elinvoimainen toimintaympäristö pitkällä tähtäimellä että yritystyöpaikkojen säilyminen.

Riihimäen kaupungin on tukitoimissaan huomioitava valtiontukisääntely, joka koskee kaikkia toimenpiteitä, joissa julkinen sektori myöntää yrityksille tukea tai muuta etua. Käytännössä kaupungilla on vallitsevassa tilanteessa mahdollisuus myöntää yrityksille vähämerkityksistä eli de minimis -tukea.

Yksinyrittäjille tulossa 2000 euron toimintatuki

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat valmistelleet yksinyrittäjille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa myönnettävää 2000 euron tukea. Tuen myöntävät kunnat, joille on tulossa ohjeet hakumenettelystä. Riihimäen kaupunki tiedottaa asiasta tarkemmin heti, kun hakuaika ja -prosessi ovat selvillä.

Ministeriön mukaan tuen edellytyksenä on kannattava yritystoiminta ennen koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilannetta. Tuki olisi käytettävissä kaikkiin yritystoiminnasta aiheutuviin kuluihin ja erityisesti kiinteisiin kustannuksiin, kuten vuokriin.

Lisätietoja:

Mika Herpiö
elinvoimajohtaja
040 500 3345



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.