Yleinen

Riihimäki soittaa kesäkuussa kaksi robottipuhelua

Riihimäen kaupunki toteuttaa kesäkuussa kaksi robottipuhelua. Puheluiden avulla kaupunki selvittää kaupunkilaisten ajatuksia museoverkosta ja yrittäjien ajatuksia heidän tilanteestaan. Kesäkuussa soitettavat puhelut ovat osa kahdeksan puhelun sarjaa.

Palveluverkkouudistusta työstävä poliittinen ohjausryhmä hyödyntää museopuhelusta saatavia tietoja omassa työssään. Ohjausryhmän kokousmuistiot löytyvät kaupungin verkkosivuilta. Yrityspuhelun avulla kaupunki ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy kartoittavat paikallisten yrittäjien palvelutarpeita koronapandemian keskellä. Puhelun jälkeen esiin nousseisiin palvelutarpeisiin pyritään mahdollisuuksien mukaan vastaamaan.

Museoita koskeva puhelu tehdään noin 11 000 kaupunkilaiselle torstaina 4. kesäkuuta. Yrittäjät puolestaan saavat robottipuhelun tiistaina 16. kesäkuuta. Kumpikin puheluista toteutetaan kaupunginjohtaja Sami Sulkon äänellä.

Robotti ei soita alaikäisille merkittyihin liittymiin, salaisiin numeroihin tai numeroihin, joissa on markkinointikielto. Mikäli et saa puhelua tai et pysty vastaamaan puheluun, robotille voi soittaa kummallakin viikolla sunnuntaihin asti. Robotti soittaa numerosta 09 4255 0326 ja sille voi soittaa takaisin samaan numeroon.

Ensimmäisen puhelun kaupunki toteutti toukokuussa. Robottipuhelut ovat osa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran käynnistämää, koordinoimaa ja rahoittamaa hankekokonaisuutta, jossa kokeillaan robottipuhelutekniikkaa kuntalaisten kuulumisten ja palvelutarpeen selvittämiseen Riihimäellä, Kuhmoisissa ja Loviisassa.

Lisätietoja:

Niina Hiltunen
sisäinen tarkastaja
050 597 8033



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 1 Kyllä 1 Ei 1

Kommentit on suljettu.