Liikunta

Riihimäki rohkaisee kuntalaisia liikkumaan ja julkaisee tänä vuonna sata liikuntavideota

Riihimäen kaupunki julkaisee tämän vuoden aikana verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan uudenlaista videomuotoista liikuntaneuvontaa, jonka kaupunki on tuottanut yhdessä kahdeksan muun kunnan kanssa. Liikuntavinkkien antajina on monia nimekkäitä urheilun ja liikunnan osaajia, kuten jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen, olympiavoittajat Sami Jauhojärvi ja Lasse Virén, rintauimari Matti Mattson ja vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson.

Riihimäen videoilla ja samassa yhteydessä tuotetussa televisiojaksossa kaupungin oma kiekkosuuruus Jukka Jalonen jakaa kaupunkilaisille hyvän joukkuepelin neuvoja. Mattson puolestaan neuvoo Riihimäen uimalassa kuvatussa jaksossa rintauinnin saloihin.

”Liikuntaneuvontaa sisältävät videot julkaistaan kaupungin verkkosivujen lisäksi myös Riihimäen kaupungin liikuntapalveluiden Facebook-sivulla. Videot ovat yksi lisäpalvelu kaupunkilaisille, jotka haluavat oppia jotain uutta omasta suosikkilajistaan tai aloittaa kokonaan uuden harrastuksen. Videoiden ansiosta oppia voi saada nyt alan huipuilta”, liikuntapalvelupäällikkö Kati Hämäläinen-Myllymäki kertoo.

Kuntien yhteistyön ansiosta ilmaista liikuntaneuvontaa sisältävät videot pystyttiin toteuttamaan yhdessä nimekkäiden liikunta-alan osaajien kanssa: Lasse Virén antaa lenkkeilyvinkkejä ja Matti Matsson uintiopetusta, Sami Jauhojärvi neuvoo hiihtäjiä, Janni Hussi antaa vinkkejä kotikuntoharjoitteluun, Veikka Gustafsson kertoo retkeilyvinkkejä ja Vimpelin Vedon Superpesisjoukkue johdattaa pesäpallon saloihin.

”Kaikkialla Suomessa mietitään, miten julkisilla varoilla rakennetut liikuntatilat ja ulkoilureitit saataisiin paremmin ja tasaisemmin palvelemaan kaikkia asukkaita. Toivottavasti videot antavat kaupunkilaisille sysäyksen lähteä liikkeelle nauttimaan Riihimäen kymmenistä liikuntapaikoista ja -mahdollisuuksista. Kaupungissa on upeat lenkki- ja frisbeegolfmaastot Riutassa sekä suositut kuntoportaat keskusurheilupuistossa”, Hämäläinen-Myllymäki sanoo.

Riihimäen lisäksi liikuntavideoita ovat olleet tekemässä Alajärvi, Ylitornio, Kannus, Vimpeli, Hattula, Myrskylä, Vihti, Lieksa ja Janakkala. Kaikkien kuntien videoneuvonnan toteutuksen on tehnyt Elixir TV-tuotanto.

Videot löytyvät kaupungin liikuntapalveluiden sivuilta.

Lisätietoja:

Kati Hämäläinen-Myllymäki
liikuntapalvelupäällikkö
050 575 7718



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 0 Kyllä 1 Ei 0

Kommentit on suljettu.