Elinkeinopalvelut Yleinen

Riihimäki on jatkossakin kiinnostunut museohankkeista

Luonnon virkistyskäyttöä ja -kokemuksia esittelevä erä- ja luontokulttuurimuseo ei näillä näkymin sijoitu Riihimäelle. Museohankkeen ohjausryhmä ja arviointiraati tiedottivat ratkaisustaan torstaina 17. kesäkuuta.

”Teimme viimeiseen asti töitä, jotta museo tulisi Riihimäelle. Saimme kiitosta muun muassa valmiista eräverkostoista. Erä- ja luontokulttuurimuseo olisi ollut hyvä lisä ennestään vahvaan museotarjontaan. Riihimäellä on pitkät ja vahvat museoperinteet sekä osaamista luonto- ja eräkulttuurista”, kaupunginjohtaja Jere Penttilä sanoo.

Riihimäen tarjous erä- ja luontokulttuurimuseoksi perustui Suomen Metsästysmuseon ja Suomen lasimuseon laajentumiseen museokeskukseksi. Kaupunki sitoutui museohankkeessa osallistumaan museosäätiön perustamiseen sekä museohankkeen valmisteluun ja toteutukseen yhteensä noin kymmenellä miljoonalla eurolla. Museon toteutuksesta olisi vastannut kaupungin elinkeinoyhtiö Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy.

”Riihimäen sijainti pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Lahden välittömässä läheisyydessä on erinomainen, oli kyse museosta, yrityksestä tai sujuvasta ja mutkattomasta arjesta. Tarjouksemme on edelleen voimassa ja olemme jatkossakin kiinnostuneita osallistumaan museohakuihin”, Penttilä sanoo.

Tarjouksen museon sijaintipaikaksi jätti 25 kuntaa, joista kilpailun loppusuoralle ylsivät Riihimäen lisäksi Pyhtää ja Imatra.

Lisätiedot:
Kaupunginjohtaja Jere Penttilä, puh. 050 432 7600



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.